Viisivuotiaan vaatevuosi 2022

Tänä vuonna ei tarvinnut ostaa uutta talvihaalaria – polvien uusiminen riitti.

Lapsille ostamiani vaatteita laskeskellessani tajusin, että olen ostanut molemmille hyvin lähelle saman määrän: viisivuotias esikoinen on saanut 55 vaatetta. Tähän kuuluu kahdeksan yläosaa ja kahdeksan alaosaa mutta lisäksi muun muassa 12 paria sukkia, neljät alushousut, kahdeksat kengät ja viidet hanskat. Ostoksissa on mukana tällä hetkellä käytössä oleva koko 128 suunnilleen kokonaisuudessaan, ja lisäksi olen ostanut joitakin isompia vaatteita. 

Esikoisen vaatteistakin suurin osa on ostettu käytettynä. Uutena olen ostanut 15 vaatetta: kurahousut, 12 paria sukkia, välikausihanskat ja pipon. 

Rahaa on mennyt viitisenkymppiä enemmän kuin neljä vuotta nuoremman siskon vaatteisiin, siis 408 euroa vuodessa tai 34 euroa kuussa. Vaatteiden keskihinta on ollut 7,40 euroa. Olen suosinut laadukkuutta ja suomalaisuutta.

Esikoiselle olen silti ostanut vaatteita löyhemmällä kädellä kuin kuopukselle ja välillä myös sellaista, jonka olen tiennyt yksinomaan ilahduttavan häntä (Ninjago-jumpsuit tuskin oli varsinaisesti tarpeellinen). Hän on myös itse saanut sanoa mielipiteensä, jos olen etsinyt jotakin nettikirppikseltä. Vaatevalikoima on tämän tuloksena ollut hiukan sekava ja käyttökelpoisuudeltaan epätasainen, vaikka vaatteita ei olekaan valtavasti. Tiedän heti, että hiukan vähäisempi määrä paremmin yhteen sopivia vaatteita toimisi paremmin. Sitä kohti ensi vuonna! Lisäksi on sitouduttava korjaamiseen yhtä syvällisesti kuin edellisvuosinakin. Tällä supersankarilla housunpolvet eivät yleensä pysy ehjinä muutamaa viikkoa pidempään.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s