Terveisiä tulevaisuudesta

Olen tulevaisuudessa. Vuodenvaihteen kunniaksi! Huomasin, että aikamatkailu on hauskaa. Se nimittäin pakottaa ajattelemaan tavattomia.

Microsoft esittelee meille arjen 5–10 vuoden päästä. Tositulevaisuusihmiset valittavat, että tässäkö se on: ohuempia tabletteja ja uusia puhelinmalleja. Mutta on siinäkin vain jotain kiehtovaa: kääntäjäsilmälasit ja elektroniset kynät! Viiden tai kymmenen vuoden päähän maailman voi vielä kuvitella. Se on jotenkin helpottavaa.

Ikea menee pidemmälle. Sen isännöimässä tilaisuudessa visioitiin vuosi sitten vuoden 2040 keittiötä. Joku visioi jääkaapin, joka on nanopuutarha ja samalla puhdistaa ilmaa. Lisäksi tulevaisuuden keittiössä voisi olla ruokatulostin, jonka ansiosta ”syntyy makuja ja koostumuksia, jotka muilla kokkaustekniikoilla olisivat mahdottomia edes kuvitella”. Ihan tarkalleen en pysynyt perässä. Tulostettua ruokaa? Katsokaa itse.

Singularistit uskovat, että ihminen voi olla kuolematon vuonna 2045: vanhuushan on vain sairaus, joka on parannettavissa. Vintageihmisyys on oikealla huollolla mahdollista (200 pilleriä päivässä!). Mutta uuuuh: kuka haluaa elää 150 vuotta, tai ikuisesti? Tulevaisuusteksteistä opin, että nykylapsistakin yli puolien uskotaan elävän yli 100-vuotiaiksi. Eikö se riittäisi?

Sokerina tulevaisuusseikkailuni pohjalla: ajauduin chattailemaan virtuaali-ihmisen kanssa. Hän kertoi olevansa 21-vuotias. Kysyin, onko hän ystäväni. Hän vastasi: ”It’s an album by Ruth Ruth.”

Mainokset

Varo, into tarttuu!

Ruokapiirin perustaminen on ollut jännittävä kokemus. Arvelin, että meillä Haagan suunnalla saattaa olla sellaiselle kysyntää, mutta suosio on kyllä yllättänyt. Reilussa kuukaudessa mukaan on liittynyt 64 jäsentä – niin monta, että piiri piti ainakin väliaikaisesti sulkea ei-haagalaisilta. Rupesi nimittäin tuntumaan siltä, että hirveästi yli 500-prosenttinen kasvu edelliseen tilaukseen nähden ei ehkä kannata. Yllätyksiä voi tulla.

Pääkaupunkiseudulla on liian vähän ruokapiirejä – ainakin julkisia. Minun kokemukseni kertoo, että ainakin Munkinseudulla ja Espoossa olisi tilausta piireille. Molemmista paikoista on meilläkin jäseniä. Vain perustajia tarvittaisiin.

Itse inspiroiduin piirin perustamisesta töitä tehdessäni. Kävin alkusyksystä korsolaisella pellolla haastattelemassa Herttoniemen ruokaosuuskuntaa vetävää Olli Repoa, jonka into oli tarttuvaa sorttia. Heidän porukkansa on vienyt ruokapiireilyn aika pitkälle: ovat vuokranneet oman pellon ja sille viljelijän. Marraskuun lopussa herttoniemeläiset lähtevät kiertämään Helsingin lähiöitä kauppa-autolla, lähi- ja luomuruokaa lastinaan.

Lisäpotkua omille aikeilleni antoivat Järvenpäässä Tanhuniityn ruokapiiriä jo parikymmentä vuotta vetänyt Lea Alanko ja Oulunkylän ruokapiiriä vetävä Hannele Kirjavainen, jonka haastattelusta kirjoittamani juttu ilmestyi Kirkossa ja kaupungissa joitakin viikkoja takaperin. Jutussa on myös muutama vinkki piirin perustamiseen.

Olen itse ollut vaikuttunut paitsi naapuruston innosta osallistua ruokapiirin toimintaan, myös kotiseurakuntani Haagan seurakunnan suhtautumisesta asiaan. Sieltä on tarjottu käyttöömme hyvä jakelutila, ja seurakunnan vahtimestarit ovat lupautuneet ottamaan vastaan tuotteet päiväsaikaan, kun tuottajat tuovat ne paikalle. He ovat luvanneet huolehtia myös siivouksesta. Tämä on aivan merkittävä helpotus piirin vetäjälle.

Olen asunut Haagassa vuoden, enkä sinä aikana ollut käynyt Hakavuoren kirkossa – ennen ruokapiiriä. Kuulun kuitenkin kirkkoon mielelläni, ja olen iloinen, että sekin vaikuttaa kuuluvan mielellään minun elämääni. Seurakunnan ylivahtimestari Kari Keto sanoi hänet tavatessani, että pitää ruokapiiriä juuri kirkon arvojen mukaisena toimintana. Aamen! Kaiken lisäksi kirkko toimii ruokapiirin jakelupaikkana mainiosti ihan käytännössä: se on myös postmodernissa Suomessa keskellä kylää.

”Kun lapset ovat kasvaneet yli hiekkalaatikkoiän, oman alueen asukkaita voi tavata lähinnä kaljakuppilassa tai kirkossa. Yhteinen perunannosto ei ole yhtään hullumpi tapa tutustua”, Olli Repo selitti omaa tausta-ajatustaan elokuussa. Samaa voi sanoa ihan tavallisesta ruokapiirin jakelustakin. Aika harvassa paikassa tapaa naapurustoa samassa määrin, ja vielä hymyssä suin.

Haagan ruokapiiristä saa lisätietoa tästä artikkelista.

Vaikuttaa voi vanhaan tapaan – toimimalla

Luomu on nyt kaikkialla. Pelkästään tänään silmiini osui aiheesta kolme lehtijuttua: Päivän Keski-Uusimaa julistaa, että luomubuumi jatkuu edelleen. Reilun viikon takainen Ilta-Sanomat (josta Kulutusjuhlan Twitter tänään vinkkasi) kertoo, että luomutuotanto voi tulla tehotuotantoa edullisemmaksi. Samaan viittaa uusimmassa Imagessa haastateltu nummipusulalaisen Kilpiän tilan viljelijä Tuomas Mattila.

Odotan innolla tämän mediaboostauksen seurauksia. Välitön seuraus on jo näkyvissä: nyt on sosiaalisesti korrektia puhua suopeasti ja innolla luomusta. Äkkiä se ei olekaan enää vain viherpiipertäjien hippeilyä. Välillisiä seurauksia sen sijaan saa odotella. Esimerkiksi kummastakaan lähi-K:stani ei yhäkään saa luomuvihanneksia, vaikka luomumaitohyllyt näyttävät tyhjenevän ennätystahtia.

Muuttuvatko kaupat? Tähän asti niiden suunnalta on väitetty, että hyvistä aikeista huolimatta harva ostaa oikeasti luomua. Arvaan kuitenkin, että oma kulutuskäyttäytymiseni toimii ainakin jonkinlaisena indikaattorina muutoksesta: Yhtäkkiä tieto ruoan alkuperästä ja tuoreudesta – ja siitä luomustakin – on alkanut tuntua hyvin tärkeältä, suorastaan välttämättömältä. Pidän itseäni melkein rikollisena ostaessani tietämättä, tarttuessani halpaan sikaan säkissä.

Ketjujärjestelmän uudistumisen suhteen olen aika kärsimätön ja vähän skeptinen. Kauppakonsernit ovat liian isoja, liian kasvottomia, liian järeitä hienoine järjestelmineen. Jätän kyllä innolla palautetta lähikauppoihin (miksi kaikissa kolmessa on kohtuuttoman kokoiset valmisruokahyllyt?), mutta arvaan sillä olevan vain vähän merkitystä. On tullut sellainen olo, että minun on otettava lusikka ihan omaan käteeni ja keksittävä uusia keinoja ruoan hankkimiseen.

Viimeisen viikon ajan olen suunnitellut kotikulmilleni Haagaan ruokapiiriä. Vähän viitseliäisyyttä ja ripaus yhteisöllisyyttä, ja voin hankkia ruokani juuri sieltä mistä haluan – niin ainakin väitetään. Seuraavien kuukausien aikana selvinnee, pitääkö tämä paikkansa. Tervetuloa mukaan, lähialueilla asuvat.

Tarkkuutta, tarkkuutta

Mies luki Hesarista hätkähdyttävän otsikon: Vain joka kolmas mies syö tuoreita kasviksia päivittäin. Hetken päivittelimme. Siis vain 33 prosenttia suomalaisista miehistä syö kasviksia? Jutun kuvassa komeilevat lenkkimakkarat ja kulutusmaito – ilmeisesti viitaten loppujen 66 prosentin ruokatapoihin.

Lopulta en malttanut olla miettimättä, mitä kyselyssä on tiedusteltu. Mikä on kasvis? Wikipedian mukaan myös peruna lasketaan kasvisten joukkoon. Tällaisissa kyselyissä sitä kuitenkin yleensä halveksutaan. Uskoisin, että peruna maistuu päivittäin useammalle kuin kolmasosalle suomalaismiehistä.

Entä tuore sitten? Tarkoittaako se, että kasvis pitää nauttia kypsentämättömänä? Moni nimittäin tulee ihan vahingossa popsineeksi jonkinlaisen määrän kypsennettyjä kasviksia esimerkiksi kastikkeiden tai keittojen joukossa. Sen sijaan uskon hyvin, että salaattia ei moni syö päivittäin.

Voipi olla, että oma, suurimmaksi osaksi kasvisruokavaliolla elävä miehenikin kuuluisi tämän tutkimuksen perusteella tuohon lenkkimakkarajoukkoon. Tyypillinen arkiruokamme on tofuwokki, jossa kyllä on runsaasti kasviksia, mutta kypsennettyinä. Salaattia emme välttämättä syö joka päivä.

Kohuotsikko häiritsee, jos jutussakaan ei selvästi kerrota, mistä tarkalleen ottaen on kysymys.

Luomua taviksen kukkarolle

Taloyhtiön talkoissa tulivat eilen puheeksi ruoka-asiat. Useampikin naapuri oli innostunut suosimaan luomua. Yksi pariskunta oli jopa hakenut maitonsa ja hunajansa suoraan tilalta.

Itsekin söisin mieluusti luomua ja lähellä tuotettua. Olen tilannutkin joskus satsin Svarfarsin tilan kaupasta. Autottomana ihmisenä arvostan sitä, että joku tuo ruoat suoraan kotiin.

Nyt heräsi ajatus, että taloyhtiön luomuintoiset voisivat jotenkin yhdistää voimansa. Jospa yhteistilaaminen laskisi hintoja. Luomukaupoissa tuotteet ovat nimittäin yksittäiselle kuluttajalle niin kalliita, että en voi olla miettimättä: onko tämä todella se hinta, joka laadukkaasta ruoasta pitää maksaa? (Olen pohtinut asiaa aiemmin täällä.) Läheiseltä Eat&Joy Maatilatorilta maltan ostaa lähinnä Saloniemen Juustolan vuohenmaitoa joskus herkuttelumielessä.

Jotkut kertovat netissä ostavansa ainakin kananmunia ja maitoa suoraan tiloilta hyvin kohtullisilla hinnoilla. Haluaisin tietää, onko moinen mahdollista autottomalle helsinkiläiselle. Keskustelupalstoilta ja muutamasta artikkelista bongasin tiedon, että ainakin Bisan tila Sotungissa myy maitoa suoraan, ja hinta on euron litralta. Luonnollisesti tilalla ei ole verkkosivuja, joten tieto on peräisin Juhanin blogista (kiitos!). Kananmunia taas löytyisi Lassilan tilalta Tuusulasta. Vähän epäselväksi jää, onko muillakin tiloilla selkeitä ja toimivia myyntiaikoja, tai voiko tuotteita tilata isompia eriä.

Toivoisin kovasti, että myös maatiloilla havahduttaisiin verkkosivujen merkitykseen. Mallia voisi ottaa vaikka jo mainitsemistani Saloniemen Juustolan kodikkaista ja informatiivisista sivuista. Luomu- ja lähiruokaintoilijoita tuntuisi olevan, mutta ainakin minun intoani laannuttaa nyt kovasti informaation saamisen vaikeus. Luulen, että juuri siksi suuri osa ihmisistä myös kuvittelee luomun tai lähellä tuotetun maksavan aina ihan hirveästi. Me emme tiedä. Eat&Joyssa – jossa lähielintarvikkeiden hinnat ovat hyvin esillä – vuohenmaito maksaa 3,50 euroa litralta. En haluaisi uskoa sen olevan ainoa totuus.