…mutta henkisesti olen vielä kuvan maisemissa.
Afrikkaan
Olen tammikuun puoliväliin asti Afrikan kainalossa, Beninissä. Toivon saavani ihmetellä, levätä, viisastua.
Minulla ei siellä ole käytössä päivittäistä internetiä; vastaan sähköposteihin satunnaisesti.
Iloista syksyä!
Lääkäri keskustelupalstalla
Onko hyvä asia, että firmalla on Facebook-sivu? LinkedIn-sivu? Twitter-tili? Monessa tapauksessa kyllä, todettiin Verkkoviestinnän koulutusohjelmassa eilen.
Yrityksistä kirjoitetaan verkossa joka tapauksessa. Se on hallitsematonta. Virheitä ruoditaan auliisti, mutta myös kehuja jaetaan paljon enemmän kuin missään muussa mediassa ikinä. Firmat eivät enää voi päättää, miten näkyvät – mutta ne voivat osallistua imagonsa luomiseen, jos ovat tarpeeksi rohkeita. Ne voivat osallistua keskusteluun, olla avoimia ja hyödyntää näitä uusia mahdollisuuksia. Asiakkaat olettavat jo nykyään, että yritykset tietävät, mitä niistä verkossa puhutaan, sanoi kouluttajamme Christina Forsgård (joka oli erinomaisen innostava!). Siksi on syytä myös tietää. Facebookiin, keskustelupalstoihin ja muuhun sosiaaliseen mediaan ei yksinkertaisesti ole varaa suhtautua välinpitämättömästi.
Monessa tapauksessa yrityksen edustajan on hyvä jopa osallistua jutteluun keskustelupalstoilla ja blogeissa. Toki kannattaa miettiä aika tarkkaan, mitä sanoo, ja muistaa tasavertaisuus, ystävällisyys ja muut nettimaailman kirjoittamattomat säännöt. Lisäksi kannattaa kirjoittaa koko nimellään ja myös yrityksensä mainiten. Verkossa saa kuulla aika nopeasti, jos alkaa syytellä, isotella tai puhua perusteettomasti. Sekin on hyvä muistaa, milloin on yrityksen ja milloin oman yksityisen minänsä asialla. Ainakin yksi tuore esimerkki aika pahasta sekoilusta on tarjolla: vaatemerkki Filippa K:n epäonniseen caseen voi tutustua täällä. (Esimerkki kertoo myös, miten nopeasti asiat verkossa leviävät. Minä en seuraa kyseistä blogia, mutta törmäsin jutun lainaukseen Kulutusjuhlassa.)
Ainakin minulle toimisi monesti mainoksia paremmin se, että yritys osoittaisi olevansa aidosti kiinnostunut asiakkaistaan ja valmis palvelemaan heitä ilman isoa ketunhäntää kainalossa. Keskustelupalstojen ja blogien kommentointi on monella alalla tähän oiva (ja melkein ilmainen) mahdollisuus. Aikaa se vie, kyllä, mutta ajallista panostusta voi hyvällä syyllä verrata mainoskampanjan hintaan.
Itse ajattelen näin: Jos pohtisin lääketieteellistä ongelmaa keskustelupalstalla, olisin aika kiitollinen, jos joku mukava lääkäri tai sairaanhoitaja lisäisi keskusteluun asiantuntijamielipiteensä. Toki haluaisin, että hän puhuisi omalla nimellään ja kertoen, millä asialla on. Jos kuitenkin keskustelupalstalla saamani vastaus olisi hyödyllinen ja mukava, ottaisin erittäin todennäköisesti palstalla esiintyneeseen lääkäriin tai hoitajaan yhteyttä ihan livenä seuraavalla kerralla, kun tarvitsisin lääketieteellistä apua. Hän olisi nettivastauksensa perusteella saanut ystävälliset kasvot.
Brändätyt ystäväni
Aloitin tänään Inforin Verkkoviestinnän koulutusohjelman. Sen parissa kuluu tänä keväänä yhteensä seitsemän päivää – ja koulutukseen kuuluvan projektityön merkeissä menee varmasti aikaa kohtuullisen runsaasti myös muuten. Kiire tulee, mutta ei haittaa: on tosi kiinnostavaa päästä kouluttautumaan muutaman taukovuoden jälkeen. Luennoista ja keskusteluista muiden osallistujien kanssa sai jo tänään uusia ajatuksia ja piristystä työhön. Näillä eväillä pääsen varmasti paneutumaan vähän syvällisemmin Felicitas-Klinikan verkkoviestintään.
Verkkoviestintä – eritoten tämä sosiaalinen media – on minusta edelleen hurjan kiehtova ilmiö. Olen viime aikoina pohtinut sitä, kuinka ihmiset luovat imagoaan ja tarinaansa esimerkiksi Facebookin statuspäivitysten kautta. Yksityishenkilöt ovat niiden kautta melkein yhtä brändättyjä kuin pieni firma. Yksi profiloituu syvälliseksi kasvatuksen pohtijaksi, toinen innovatiiviseksi ruoanlaittajaksi, kolmas verbaalisesti ketteräksi sanasepoksi. Monesti mietin, mitä itse viitsin omiin statuksiini kirjoittaa, kun ”kuulijakunta” on kuitenkin aika eksoottinen otos vanhoja ja uusia tuttuja kovin erilaisista yhteyksistä. Mitä haluan minusta kertoa sellaisille(kin), joita en ehkä ole tavannut vuosikausiin? Samaa vaikuttavat miettivän monet kaveritkin. Yksi sanoi luopuneensa statuspäivittämisestä kokonaan, kun se tuntui kertovan jotain liian syvällistä itsestä liian hallitsemattomalle joukolle ihmisiä.
Rehellisyyden nimissä on sanottava sekin, että välillä tekisi hetken verran mieli haudata koko Facebook-minänsä, unohtaa kaikki ympäri vuorokauden pyörivä sosiaalinen media ja keskittyä ihan vaan vaikka sukan kutomiseen. Oikeasti en kuitenkaan ole ihan heti pois lähdössä, sen verran iloakin palvelusta on. Facebookin kaltaisten juttujen kehitystä, käyttäjäkunnan kasvua ja eri ikäryhmien nettikäyttäytymistä on lopulta erinomaisen mielenkiintoista seurata.
Oikea journalisti
Eilen minusta tuli Suomen Journalistiliiton jäsen. Olen pitkään harkinnut hakemista, vaan en ole hakenut. Nyt innostuin, kun av-kääntäjäystävänikin lähetti hakemuksen.
Olen iloinen! Ensimmäistä kertaa työurallani tuntuu, että kuulun johonkin yhteisöön. Se tuntuu mukavalta, kun yhteisö on tarpeeksi väljä mutta tarjoaa kuitenkin jotakin yhteistä, ja vähän turvaakin. Lupaavat auttaa jäseniään esimerkiksi sairaustapauksissa, jos jäsen on joutunut erityisen vaikeaan taloudelliseen ahdinkoon. Työsuhteettomalle sellainen on eksoottista.
Mitä jos lukisit tämän? Entä jos lukisit tämän?
Mikä on otsikon kysymysten sävyero? Olen miettinyt asiaa joitakin päiviä, kun mielessäni on pyörinyt eräs tuleva toimitustyö. Sen raakatekstissä käytetään paljon mitä jos -alkuisia rakenteita.
Koska tiedän, että kyseessä on käännös englannin what if -ilmaisusta, mitä jos kuulostaa korvaani jotenkin liian englanninkieliseltä. Ensimmäinen ajatukseni oli korjata kaikki mitä jos -lauseet muotoon entä jos – paremman suomen kielen toivossa. Sitten aloin epäröidä: millä perusteella entä jos on parempaa suomea kuin mitä jos?
Kielitoimiston neuvontapuhelimessa ystävällinen herra kertoi, että useimmissa kysymyslauseissa on kyse käännöslainoista, eikä ole mitään suositusta, joka sorsisi toista ilmaisua. Herra Kielitoimisto huomautti, että entä– ja mitä-sanoilla on käytössä eroa, vaikka ne voivat sopia samaankin yhteyteen. Totta.
Päädyin ajattelemaan, että entä jos on henkilökohtaisempi kuin mitä jos. Mitä jos eläisimme pidempään? on jollakin selittämättömällä tavalla yleisluontoisempi kysymys kuin Entä jos eläisimme pidempään? Jälkimmäinen on dialogisempi (sanoi Herra Kielitoimistokin), sen voi hyvin kuvitella keskelle keskustelua, ajatuksia kirvoittavaksi heitoksi. Mitä jos tekee ilmauksesta etäisemmän. Mitä jos Suomessa olisi nälänhätä? koskettaa paljon vähemmän kuin Entä jos Suomessa olisi nälänhätä?
Tämä kirjoituskin on oikeastaan paljon houkuttelevampi, jos otsikko on tuo Entä jos -alkuinen. Mitä jos kuulostaa vähän pakottamiselta, tai vähintäänkin ylimieliseltä. Vai mitä?
Tulin töihin
Rauhallista joulua!
Olen saanut tänä vuonna tavata monta kiinnostavaa ihmistä, olla mukana tärkeissä projekteissa ja tehdä paljon töitä innostavien tekstien parissa. Kiitos siitä!
Toivon sinulle ansaittua lepolomaa, mukavia joulunpyhiä ja uusia mahdollisuuksia toteuttaa unelmia vuonna 2010.
Joulukorttien lähettämisen sijasta olen lahjoittanut Toisenlainen Lahja -palvelun kautta nepalilaiselle naiselle mahdollisuuden saada ammatti ja toimeentulo.
”Naisten aseman ja toimeentulon parantaminen on keskeistä köyhyyden poistamisessa ja elintason parantamisessa. Tällä lahjalla kehitysmaassa asuva nainen voi saada kyläpankista lainan, jonka avulla hän voi kouluttautua ammattiin ja turvata siten jatkossa itsenäisen toimeentulon. Kyläpankkitoimintaa rahoittaa Naisten Pankki, joka on yhteisö ja Kirkon Ulkomaanavun hallinoima rahasto kehitysmaiden naisten yrittäjyyden ja toimeentulon tukemiseksi.” (Toisenlainen Lahja -verkkokauppa)
Hengitys tasaantuu
Syksyn työsuma alkaa vähitellen laantua. Polttelen kynttilöitä aamusta iltaan, olen julistanut glögikauden avatuksi ja huolehdin siitä, että satsumat eivät lopu kesken.
Felicitas-Klinikan uudistetut nettisivut, joiden teksteistä vastasin, on avattu. Olen innoissani tuoreesta ilmeestä. Olen pyrkinyt kirjoittamaan lääketieteellisestä aiheesta ytimekkäästi, lämpimästi ja lähestyttävästi – tekstiä, jollaista itse haluaisin lukea.
Lasten ja nuorten terveyttä edistäviä käytäntöjä keräävä kirjanen Kahdeksan tienviittaa terveyteen on taittovaiheessa. Minä kirjoitin siihen kahdeksan case-haastattelua ja toimitin koko tekstin. Oli hauska tavata niin monia asiastaan hurjan innostuneita ihmisiä.
Viime viikon olen askaroinut Hiippakuntauutisten parissa – vuoden viimeisen numeron painoonlähtöpäivä on pian käsillä. Tämä 3 200 kappaleena ilmestyvä lehti on minulle kovin mieluisa työ – pieni julkaisu, jossa pääsee tekemään paljon ja toteuttamaan monia omia ajatuksiaan (sellaisista asioista kuin kuvan suunta tai äläyksen luonne – sopivankokoisia haasteita!).
Tänään olen ehtinyt aika pitkän tauon jälkeen selailla myös netin hääkeskustelupalstoja. Ne ovat vähän kuin Kauniit ja rohkeat: vuosien tauko ei haittaa mitään, sillä aiheet pysyvät pitkälti samoina. Keskustelijat sentään taitavat vaihtua… Äkilliseen innostukseeni on syynä eräs päässä muhiva työtehtävä, josta pitäisi tulla valmista vielä ennen itsenäisyyspäivää.
Vapaa-ajan ongelmia ei pitäisi ennen joulua tulla: ostin viikonloppuna Tallinnasta muutaman kilon hyvin houkuttelevia lankoja. Myös yksi laventelipellon värinen matto odottelee kutojaansa.
Sunnuntaina on ensimmäinen adventti. Se piristää mieltä. Hoosianna!
Siivouksen tarpeessa
Töitä on paljon – hyvä. Projektit ovat mielenkiintoisia – hyvä. Silti pääni näyttää juuri nyt vähän samalta kuin työpöytäni. Viikonloppu tulee tarpeeseen. Ja sekin, että ensi viikolla on tiedossa vähän muutakin kuin sormien tanssittamista näppäimistöllä.
Ulkona on kaunis valo!
Laura Pörsti 