• Merkki: Naf Naf
• Materiaali: 75 % puuvillaa, 25 % polyesteriä
• Valmistusmaata ei lue pesulapussa.
• Ostettu: 1990-luvun puolivälissä. Ostohinnasta ei mielikuvaa, tuskin kovin kallis.
• Hinta per käyttökerta tähän mennessä: todennäköisesti alle 10 senttiä

Blossom Russo tv-sarjassa Kullannuppu (1990–1995) oli kiinnostava tyttöhahmo, jolla oli ihania vaatteita. Blossomin jalanjäljissä minunkin oli saatava raidallinen mekko. Olin yläasteikäinen.

Se mekko on tuossa kuvassa ja yhä ahkerassa käytössä.

Valitettavasti en muista ostotapahtumaa, mutta merkistä päätellen mekko löytyi ulkomailta, ehkäpä Ranskasta vuonna 1996. 90-luvulla Naf Nafia ei myyty Suomessa.

Tämä lempivaate on siis ennen kaikkea kestävää laatua, mutta tykkään myös sekä mallista että raitakuosista vieläkin. Kangas tai muoto ei ole mennyt parissakymmenessä vuodessa miksikään (olen jo heti aluksi leikannut spagettiolkaimet poikki ja solminut ne lyhyemmiksi, mikä on ainoa esteettinen haitta). Ei nyppyjä, ei kiertäviä saumoja eikä repeämiä. Miten tämä on edes mahdollista?

Mietitäänpä. Mekko on kapeamallinen eikä helma siis jää helposti kiinni mihinkään. Vasta valokuvatessani sitä huomasin, että paksuhkossa, hengittävässä trikoossa on neljännes polyesteriä. Olin pitänyt kangasta kokopuuvillana. Ehkäpä synteettinen vahvistus tässä kohtaa tuo kestävyyttä. Polyesteri on tässä sellaista nykyään harvoin tavattua, ei-nyppyyntyvää laatua, ja puuvillakin loistokamaa. Ehkä se on pitkäkuituista, kun ei nyppyynny? (Nyt loppuu asiantuntemus, mutta jotakin tällaista muistelen viisaampien kirjoituksista.)

On myös myönnettävä, että vaikka tämä vaate on vanha, superkovaa käyttöä ei kesämekolle Suomessa tule. Käyttökertoja on parikymmentä vuodessa. Lisäksi tämä mekko on vain perusarkeen sopiva, mutta toisaalta kesälomalla ei juuri virallisempaa kaipaakaan. Aivan oiva vaate maaseutumatkailuun tai kotona oleiluun lämpimänä päivänä. Säärimitta on tosi toimiva, ei liian paljastava ja tarvittaessa hiukan lämmittävä.

Tätä mekkoa voi hyvin myös kerrospukea. Tänä kesänä sen yläosana on usein ollut ohut paitapusero –  en oikein enää osaa julkisesti esiintyä tuollaisissa rimpulaolkaimissa.

Mekon pitkäikäisyyteen vaikuttanee myös se, että se on helposti konepestävä eikä tarvitse koskaan silitysrautaa.

Tämä mekko on syy siihen, että etsin aina maksimekoista samaa hiukan painavaa ja läpinäkymätöntä materiaalia. Turhaan. Saman malliset mekot tapaavat olla ohuehkoa viskoosia ja vielä sellaista laatua, joihin nypytkin ilmestyvät vain katsomalla. Ärsyttävää!

Joskus tuntuu, että 90-luvulla asiat olivat vaaterintamalla paljon paremmin, vaikka valmistusmaita ei kovin taajaan vaatteisiin merkittykään. Mitäpä merkitsemään, kun selvää oli, että ne tulevat omasta maasta tai ainakin jostakin aika läheltä.

Minulla on omien vaatteideni perusteella sellainen arvelus, että nykyiset pikamuotiketjutkin tuottivat parikymmentä vuotta sitten ihan kohtuullista ja joskus jopa loistavaa laatua. Voivat tietenkin nykyäänkin tuottaa, jos tietää, mitä ostaa (hyvät löydöt sopii paljastaa!) – kaoottiset vaaterekit eivät vain varsinaisesti hengi laadukkuutta.

Nykyisestä Naf Nafista minulla ei ole hyvin palvellutta villahuivia enempää kokemusta. Pariisissa pyörähdin välillä liikkeessä, mutta kovin pikamuotihenkiseksi tuo tuntui musiikkia myöten menneen. En viihtynyt pitkään. Miinusta siitä, että nettisivut eivät vaikuta kertovan vaatteiden tuotantoketjusta sanaakaan. Sellainen on nykyään hävytöntä.

Vaate voi näyttää kaupan rekissä tai ensimmäisellä käyttökerralla vaikka kuinka ihanalta, mutta minua kiinnostaa se, miten se palvelee vuosien käytössä. Tämä arvio on Parhaat vaatteeni -sarjan kolmas osa. Miksi vaatteita ei voisi arvioida yhtä hyvin kuin kirjoja tai teknisiä vempeleitäkin?