Turun Sanomien kulttuuritoimittaja Tuomo Karhu sanoi syyskuun Kirjailija-lehdessä oppineensa, että kirjailijahaastatteluun riittää usein vartti.

Onko tuo tosissaan, ajattelin minä.

Tämä johtui siitä, että itse pidän selviönä, että haastatteluun, melkein mihin tahansa haastatteluun, menee yli vartti.

Kysymyksiä heräsi. Olenko hidas? Olenko onnettoman hidas? Kulutanko ihmisten aikaa turhaan? Miten kirjailijasta saa olennaisen irti vartissa? Kaikki ihan aiheellisia pohdintoja, ajattelen.

Kiitos siis Karhulle. Pitäisi useamminkin kyseenalaistaa omat selviönsä ja miettiä miksi toimii, kuten toimii. Sen voi tehdä vain peilaamalla muiden kokemuksiin.

Jaanpa siis muutaman oman kokemukseni, noin niin kuin peiliksi.

Väitän, että…

• usein vartti riittää 2000 merkin tekstin editointiin.
• usein vartti riittää pikku-uutisen kirjoittamiseen.
• usein vartti riittää pienehkön jutun raakaversion hahmotteluun.
• usein vartti riittää ihan hyvään kahvipaussiin.
• usein vartti riittää koko tulevan päivän tunnelman pelastavaan aamukävelyyn.
• usein vartti riittää neljän laskun askarointiin.
• usein vartti riittää päivän Hesarin selaamiseen.
• usein vartti riittää jutun korjaamiseen ja loppuviilauksiin, kun se on saapunut haastateltavan tarkistuksesta.
• usein vartti riittää asiantuntijan puhelinhaastatteluun, kun lähteitä on monta.
• usein vartti riittää loistavan lounaan laittamiseen.
• usein vartti riittää nukahtamiseen.

Tekisi kyllä mieli sanoa myös, mihin vartti minusta ei riitä. Se olisi paljon helpompaa. Mutta olkoon. Tyydyn sanomaan, että ihan kaikesta ei tulisi minusta pyrkiä suoriutumaan vartissa, edes tällaisessa tehokkuuden nimeen vannovassa yhteiskunnassa.