Turhauttaako teitä muita se, miten vaikeaa on rakentaa laadukasta, kotimaista puvustoa? Itse törmään tähän ongelmaan säännöllisesti. Haluaisin suosia hyvää suomalaista suunnittelua, mutta se on toisinaan kohtuuttoman vaativaa.
Esimerkki. Olen yrittänyt aika kauan ostaa Muka van Pihla-pooloa. Kerran, kaksi vuotta sitten (!), menin jo Yrjönkadun Nudgeen, joka tietääkseni on ainoa paikka Helsingissä, joka niitä myy. En nimittäin halua ostaa netistä 125 euron vaatetta, jos vähänkin olen epävarma sen sopivuudesta. Nettikaupoissa ei juuri koskaan ole kovin monipuolisia kuvia tuotteista eri käyttötilanteissa, ei pitkiä selityksiä eikä välillä edes kunnollisia mittoja (esim. minä olen pitkä ja pitkäselkäinen, mikä asettaa vaatteelle tiettyjä ehtoja).
No, Nudgessa ei sitten ollutkaan sinä päivänä niitä pooloja, vaikka nettikaupassa oli ollut. Että se siitä.
Sen jälkeen en ole sattunut mihinkään, missä ihailemani poolon voisi nähdä livenä. Kerran kävin Tampereellakin SuperMukava-kaupassa, mutta oli kesä eikä niitä sitten ollut.
Niin kului kaksi vuotta. Ostin erään toisen poolon, joka ei ollut kotimainen eikä yhtä kekseliäs kuin Pihla mutta varsin hyvä sekin (ja sitä pystyi sovittamaan). Silti vähän harmittaa.
Nyt tarvitsisin villamekon, kun entiset kaksi ovat ärsyttävästi kestotahraantuneet samaan aikaan (tietenkin!) ja on talvi. Muka van neuletakki on tehnyt minuun vaikutuksen laadukkuudellaan, joten yksi vaihtoehto olisi saman merkin Eini-mekko. Se maksaa 230 euroa. En missään nimessä aio ostaa sitä niillä tiedoilla, jotka netistä löydän: ei riitä, että se näyttää hauskalta vakavan ja pienikokoisen näköisellä mallilla, kun hän seisoo luonnottoman suorassa.
Sen sijaan ajattelin yrittää omalta osaltani ratkoa tätä ongelmaa ja auttaa toivottavasti samalla muitakin.
***
Aion testata kotimaassa valmistettuja tai vähintäänkin suunniteltuja vaatteita, jotka edelleen ovat myynnissä, ja kertoa tuloksista blogissa – pitkällisesti ja perusteellisesi. Minua kiinnostaa, mitä vaatteet sanoisivat, jos osaisivat puhua. Sen ne nyt ainakin varmaan kertoisivat, miten ne toimivat käytössä ja miksi juuri minun tai sinun kannattaisi ystävystyä niiden kanssa.
Vaate ei ole kuva, onneksi. Sillä on monenlaisia ominaisuuksia, ja hyvän suunnittelun tunnistaa siitä, että kaikki yksityiskohdat puhuttelevat. Jostain syystä niitä on yleensä kuitenkin vaikea selvittää.
Inspiroidun vaatteissa siitä, miten ne palvelevat ihmistä ja sopivat päälle, millaisia tunnetiloja ne luovat, millaisiin kulttuurisiin seikkoihin ne yhdistyvät, miten ne elävät ja kestävät. Me kaikki kuitenkin käytämme vaatteita joka päivä. Joka päivä teemme vaatevalintoja, halusimme tai emme. Uskon, että helppous on yksi iso kriteeri valinnoissamme. Emme jaksa nähdä kohtuutonta vaivaa ostaaksemme vaatteita emmekä selvittääksemme niiden ominaisuuksia. Vaatteen pitää olla helppo myös päällä.
Siksi vaatteesta pitää ehdottomasti kertoa muutakin kuin että siinä on ihana kuosi tai söpö leikkaus. Vasta sitten ne muodostuvat oikeasti kiinnostaviksi, tarinoiksi. Arvokkaiksi.
Aion yrittää.
***
Ensimmäinen vaate on jo testissä. Se on Kude Oy:n musta Leija-mekko, jonka yritys ystävällisesti tarjosi minulle käyttöön. Mekko on jo muutamassa päivässä paljastunut varsin monikäyttöiseksi vaatekappaleeksi. Tarkempi katsaus seuraa, kun saan siitä vähän lisää kokemusta.
Kiitos taas, seuraan!
Turhauttaa.
Mielenkiinnolla odotan postauksiasi tästäkin aiheesta!
Netistä ostetut vaatteethan saa palauttaa, jos ne eivät sovi. Mulle se on nettiostosten ehdottomasti paras puoli, että voin sovittaa rauhassa vaatetta kotona, myös muiden vaatteitteni kanssa.
Tää on totta. Mietin tätä kirjoittaessani, miten säälittävältä kuulostaa se, ettei saa kahteen vuoteen (!) tilattua kokeiluun paitaa, jonka ehkä haluaisi ostaa…
Olen kyllä ostanut joitain vaatteita ulkomailta netistä (yhdestä nettikaupasta, jossa on tosi hyvät kuvat ja vaate myös videopätkässä, jotta näkee miten se liikkuessa toimii). Mutta se palautus. Meiltä on viety posti sillä tavalla kauas ja väärään suuntaan, että sinne pitää aina tehdä asiaa erikseen, joten välttelen nykyään koko hommaa. Tiedän kokemuksesta, että palautus jää helposti, vaikka tilatessani uskottelen itselleni miten kätevää on kokeilla vaatetta kotona. En ole ehkä yhtä aikaansaapa kuin sinä 🙂
Välillä on myös niin, nimenomaan näiden kotimaisten vaatteiden kanssa, että leikkaukset yms. ovat siinä mielessä erikoisia ettei yhtään osaa etukäteen ja pelkän kuvan perusteella sanoa, sopiiko vaate. Kävin itse asiassa tämän kirjoitettuani Nudgessa kokeilemassa mainitsemaani Muka van mekkoa (nyt se onnistui näemmä helposti), ja tajusin heti sen livenä nähdessäni, että ei toimi. Eikä toiminut.
Paluuviite: Miten ostaa klassikko, kun sitä ei saa mistään? | Tekstityöläinen
Paluuviite: Yksi vaate moneen tilanteeseen | Tekstityöläinen