Aihearkisto: kuluttaminen

Paikattu, rakkaudella

Posted on by

Perustan joka ilta sohvan nurkkaan paikkauspajan. Sille on hyvin käytännöllinen tarve. Jonkun perheenjäsenen vaatteessa on joka päivä reikä. Yleensä se on nuorimman jäsenen polvessa.

Olen ymmärtänyt, että tämä kertoo lapseni luonteesta ja elämäntavasta. Hän juoksee paljon, kaatuilee mielellään (ja sanoo sitten ”temppu!”) ja kiipeilee kaikkialle, esimerkiksi läheisen puiston hiekkaisille/jäisille/teräville kallioille (jotka toki ovat myös erinomainen liukumäki). Toppahousut kestivät reiättä päivän. Loppiaisena tämän talven toppapuvusta aukesivat polvet, monikossa. Eilen lapsi tuli päiväkodista collegehousujensa polvessa jälleen uusi reikä. Molemmat polvet on jo kertaalleen paikattu.

Nautin korjaamisesta, mutta olen kieltämättä yllättynyt siitä, miten paljon ja jatkuvasti sitä tarvitaan. En ihmettele, että monessa perheessä vaatteiden käyttöikä jää lyhyeksi. Korjailu vaatii omanlaisiaan resursseja, esimerkiksi aikaa ja taitoa. Kaikilla ihmisillä sellaisia ei ole. Tai sitten ei ole mielenkiintoa. Täysin ymmärrettävää.

Liimattavia ja silitettäviä korjauspaikkoja onneksi on, ja itsekin käytän myös niitä. Laatu kuitenkin vaihtelee. Liimasin toissapäivänä lapsen puvun selkään pari Prymin heijastinpaikan palaa lisäturvaksi, mutta toinen niistä irtosi jo eilen (”kun makasin pulkassa”, lapsi raportoi). Vaatelaastarit ovat toistaiseksi toimineet meillä ulkovaatteissa hyvin. Se on iso juttu, sillä vaatteiden pitäisi kyllä kestää ainakin yhden ja mieluusti paljon useamman lapsen käyttöaika, muuten niiden kaikenlainen ympäristökuormitus on aivan liian suuri. (Meille vaatteet tulevat käytettyinä, mutta silti olen pyrkinyt ostamaan hyväkuntoista.)

Parsimiselle, paikkailulle ja korjaamiselle omistautuneita palveluja tarvittaisiin enemmän. Jos hyvätuloisella alueella olisi pieni paikkauspuoti, asiakkaita olisi varmasti! Tällaisia taitoja pitäisi myös opettaa koulujen käsityötunneilla (ja ehkä opetetaankin). Korjaamalla voi tehdä hauskoja, uniikkeja juttuja, jos taitoa on, sen lisäksi että vaatteen käyttöikä pitenee. Korjausten ei myöskään tarvitse näyttää hipeiltä, vaan korjata voi myös minimalistiseen makuun sopivasti. Tämä kaikki vaatii kuitenkin sitä taitoa. Ja asian arvostusta.

Minä korjaan mielelläni, koska se on kiinnostuksiini osuva, käytännöllinen rakkaudenosoitus. Korjaaminen on hidasta, mikä sopii minulle hyvin. Se antaa aikaa ajatella: omia asioitani, mutta myös sitä ihmistä, joka on lämmittänyt käsissäni olevaa vaatetta. Ajattelen, että pistoillani siirrän rauhallisia, pitkiä ajatuksia vaatteen käyttäjälle, ja samalla kunnioitan vaatteen alkujaan tehneitä ihmisiä. Kiitän heitä, arvostan heidän työtään. Jos korjailu joskus tuntuukin ylimääräiseltä hommalta, muistutan itseäni: se jos mikä on arvojeni mukaista toimintaa. Siksi se tekee minullekin hyvää.

Advertisement

Vaatevuosi 2020

Posted on by
Kolme viime vuonna ostettua vaatetta: Sininen takki paikallisesta kierrätysryhmästä, kengät Akseli-kirppikseltä ja hame Mujista.

Uusi vuosi, uusi budjetti.

Olen huono suunnittelemaan rahankäyttöä tarkasti, vaikka siitä olisi pienituloiselle paljon hyötyä. Vaatehommissa olen sentään kunnostautunut. Tiedän jo seitsemän vuoden kokemuksella, paljonko käytän niihin rahaa. (Vuoden 2019 unohdin raportoida, mutta vuoden 2018 saldo on täällä.) Vaatekulutuksen seuraaminen on varmasti isoin yksittäinen tekijä, joka on vaikuttanut ostokäyttäytymiseeni.

Viime vuoden vaateostokseni on lueteltu seuraavassa. Kolme tähteä saavat ne, joita olen käyttänyt paljon. Yhtä vaatetta lukuun ottamatta kaikki on ostettu käytettyinä.

Vaateostokseni 2020:

:: Vaatelainaamo Vaaterekin jäsenyys, 6 kk, 170 e (***)
:: Kevytuntsikka vuoriksi kuoritakkiin 7,20 e (*** ihan täydellinen idea, joka lisää välikausitakin käyttöaikaa)
:: Repetto-ballerinat 25 e (vähän naftit ja tarpeen vain juhlissa, joita ei ole ollut – mutta Repetto, made in France!)
:: Vaaleanpunainen t-paita 0,50 e (***)
:: Uikkari 10 e (***)
:: Bikinit 10 e (olivat epäsopivat, annoin heti pois)
:: Vaaterekin varausmaksu juhlapuvulle 10 e (turha, koska en päässyt juhliin)
:: Adidas Gazellet 38 e (Torissa oli ilmoitettu näille väärä koko, joten myin ne heti pois 34 eurolla.)
:: Levis-farkut 10 e (*** Opin vahingossa, että on olemassa oikeasti korkeavyötäröisiä farkkuja, hurraa!)
:: Gudrun Sjödenin trikoopaita (***) ja Uniqlon merinoneuletakki 45 e (***)
:: Mujin hame, 13 e
:: Vintage silkkiasu 68 e (Virhe. Haluaisiko joku ostaa ysärityylisen silkkiasun?)
:: Adidas Gazellet 6,50 e (*** Uudet sopivat löytyivät nopeasti, ja hyvällä hinnalla!)
:: Sukat x 3, 2,50 e (***)
:: Aarre-collegepaita 24 e (*** Kokeilin tätä vaatelainaamossa ja kun löysin Torista, tiesin, että tulee käyttöön.)
:: Sininen trenssi 5 e (***)
:: Marimekon liehupaita 28,90 e
:: Harmaa silkki-puuvillatoppi 24,90 e (***)
:: Musta silkki-puuvillatoppi 15 e (***)
:: R-Collectionin t-paita 14 e (***)
:: Lapuan kankureiden pellavahuivi 2 e (***)
Ostetut vaatteet yht. 325,50 e + vaatelainaamon jäsenyys yht. 495,50 e.

Summa on koko seuranta-aikani (2014–2020) pienin ja alittaa jopa kohtuullisen minimin viitebudjetin, jonka mukaan työikäisen naisen täytyy varata vaatteisiin ja kenkiin 672 euroa vuodessa. Vähäinen rahankäyttö ei tietenkään ole mikään itseisarvo, mutta omaan elämäntilanteeseeni se passaa juuri nyt hyvin.

Vaatekaappiini jäi viime vuoden ostoksista 20 vaatetta. Niistä 15 oli erittäin hyviä hankintoja, joita olen käyttänyt paljon. Korkea onnistumisprosentti viittaa siihen, että olen kehittynyt ostajana. Tunnen makuni vähän entistä paremmin enkä ryntää kirpputorillakaan ostamaan heti kaikkea ihanaa (Kierrätyskeskuksen ilmaislaari on kyllä yhä heikkouteni).

Tajuan lukuja tarkastellessani, että viime vuoden pieneen vaatekulutukseen on kolme yksinkertaista syytä. Ja huomio: yksikään niistä ei ole korona! (Vaikka okei, sekin ehkä vaikutti.) Yksikään niistä ei myöskään ole kehitykseni ihmisenä.

Ensimmäinen syy on vaatelainaamon jäsenyys. Se pelasti minut vaihtelunhalulta ja tarpeelta shoppailla. Se poisti jopa innon kierrellä kirpputoreilla. Sain hipelöidä vaatteita joka toinen tai kolmas viikko lainaamossa sydämeni kyllyydestä, ja joka kerta sain kaksi ihanaa uutuutta mukaani. Eikä haitannut sekään, että joskus teki kolmeksi viikoksi virhelainauksen.

Toinen syy on värianalyysi, jonka tein keväällä. Se on auttanut ostamaan hyvän värisiä vaatteita. Kun löydän (vaikkapa nettikirppikseltä) jotain potentiaalista, vertaan sitä aina värikorttiini. Jos vaatteen väriä ei löydy eikä se tunnu asettuvan sävyjeni väliin, hylkään sen. Yksinkertaista. Strategia on toiminut, sillä olen viihtynyt harvoissa ostamissani vaatteissa aiempaa paremmin ja toisaalta ostanut myös värikkäitä vaatekappaleita rohkeammin. En näytä enää omasta mielestäni puolikuolleelta. Se on aika kivaa.

Kolmas syy on käytetyn ostaminen. Pyrin siihen aika orjallisesti, vaikka se vie paljon (muita kuin rahallisia) resursseja, eli lähinnä aikaa. Yleensä löydän sen, mitä etsin, jos maltan odottaa. Emmy ja Tori ovat suosikkiostospaikkojani, mutta käyn myös livekirppiksillä.

Tämä oli ensimmäinen vuosi, kun ostin ainoastaan yhden vaatteen uutena. Se oli impulssihankinta Mujin alennusmyynnistä: ilmapallomallinen hame, johon ihastuin välittömästi. Muji on heikko kohtani, koska sen estetiikka viehättää. Se on ainoa liike, johon yhä menen huvikseni kiertelemään. No, pian ostokseni jälkeen ilmestyi Hesarissa Ville Similän ansiokas artikkeli Halvan paidan kallis hinta, joka palautti taas todellisuuteen ja muistutti, että aika karua on se fiilistely esteettisesti miellyttävässä japanilaisketjussakin.

Tänä vuonna olen myös ollut aiempaa kriittisempi sen suhteen, mitä hyväksyn kirpparilta mukaani. Ostan käytettyinä myös ketjuvaatteita, mutta mieluummin ostaisin mahdollisimman laadukasta ja huolella tehtyä. Toisaalta ajattelen, että hyvä pikamuotivaatekin ansaitsee pidemmän elämän kirppiksen rekin kautta, joten kategorisesti en niitä vältä. Kirppiksellä ainakin näkee, minkä vaatteen saumat kestävät pesuja kiertämättä.

Tälle vuodelle on jo vaatehankinnat aloitettu, sillä alushousuni putoavat päältä ja kaipaavat kipeästi korvaajia. Niin pitkälle en ole vielä päässyt, että ostaisin nekin käytettynä, joten vuoden 2021 ihkauusina ostettujen vaatteiden saldo päihittää jo edellisvuoden vastaavan. Näin siis vuosisaldot vähän hämäävät. Jos liian kauan jättää jotakin tyystin ostamatta, kohta on edessä iso lasku.

Normaalia kulutusta

Posted on by

Ennen joulua lapsi sanoo: Hei, meidän pihassa on kuusi, ei tarvitse ostaa omaa! Ystäväni antaa hänelle lastensa vanhoja leluja, hän huolehtii: Meillä on aika pieni koti. Kun mummu vie hänet Stockmannin Hesburgeriin, hän innostuu: Tätä ravintolaa ympäröi tosi iso kirppis! Hän kysyy minulta, onko hänen hammasharjansa ostettu kirpputorilta. Hän on kolme ja puoli.

Kulutus on sellainen asia, jota ei oikein voi olla jälkikasvulle opettamatta. Opettajana toimii se yksi ainoa ehkä toimiva opetusmenetelmä, eli esimerkki. Voihan se olla että meillä puhutaankin kuluttamisesta aika paljon, pohditaan mitä ostetaan ja mitä ei, mietitään mihin jokin tavara mahtuisi jos omistaisimme sen, mutta pääasiassa hänen ajatuksensa tulevat minulle yllätyksinä, joita ihmettelen enkä tiedä opettaneeni.

En tiedä mitä hän hiukan isompana ajattelee vanhempiensa kulutustottumuksista, tai ovatko ne siihen mennessä jollain olennaisella tavalla muuttuneet. Mutta juuri nyt käytetyn ostaminen, turhan välttäminen, tavaroiden laadusta huolehtiminen ja ahkera korjaaminen ovat lapselle ihan arkisia, neutraaleja asioita, joita kotona tapahtuu. Ne ovat normi. Olen siitä ehkä vähän ylpeä, mutta pääasiassa helpottunut. Hänen standardinsa ovat ulottuvillamme, toiveensa täytettävissämme, vielä.

Toistaiseksi huolehdin itse enemmän siitä että hän kulkee polvista paikatuissa housuissa, jonkun Onnin tai Toivon tai Alvarin vanhoissa. Mitä muut ajattelevat, huomaan kysyväni, mutta lapsi kysyy vain, kenen vanhat nämä housut ovat. Hän haluaa tietää edellisen käyttäjän nimen. Sitten hän kertoo sen kaikille.

P.S. Juuri kun olimme pohtineet, millaisista materiaaleista saisimme rakennettua hyvän majan, paikalliseen Buy Nothing -ryhmään ilmaantui elähtänyt patja. Lopputulos näkyy kuvassa.

Vaatelainaamon jäsenyys säästi rahaa

Posted on by

Ensimmäinen pidempi vaatelainaamokauteni – puoli vuotta ja vähän koronapidennystä päälle – päättyi lokakuun alussa. Kokemus oli mainio, vaikka en heti jatkanutkaan jäsenyyttä.

Mitä sain?

Tyydytystä vaihtelunhaluuni. Muutaman viikon välein sain aina kaksi uutta vaatetta. Ostoshalut olivat tästä syystä minimaaliset, ja rahaa säästyi. Käytin Vaaterekin jäsenyyteen 170 euroa (+ yhteen juhlamekon varausmaksuun 10 euroa), ja sen lisäksi olen näiden kahdeksan kuukauden aikana ostanut vaatteita ja kenkiä 271,50 eurolla, siis noin 34 eurolla kuussa. Kaikkiaan vaatteisiin on tänä vuonna mennyt 451,50 euroa, mikä on minulle tavallista vähemmän.

Realismia vaatetarpeisiini. Huomasin, millaisia vaatteita tulen käyttäneeksi. Monet lainaamistani olivat kolmen viikon laina-aikana kovassa käytössä. Esimerkiksi villakankaisia ihanan kauniita housuja en kuitenkaan käyttänyt kertaakaan, vaikka ajattelin niiden täydentävän vaatekaappiani juuri passelilla tavalla. Asuntomme on tosi lämmin, joten kotona ei voi pukeutua villaan, ja tässä elämäntilanteessa, jossa kaikenlaista sotkua on lapsen ansiosta aika tavalla, vaikeasti pestäviä vaatteita ei vaan tee mieli käyttää. Sellaisia on varmasti turha nyt ostaakaan.

Mahdollisuuden kokeilla. Kokeilin lainavaatteissa sellaisia värejä ja kuvioita, joita en olisi muuten kokeillut. Huomasin, että viihdyn esimerkiksi kirkkaassa laventelinvioletissa. Päädyin ostamaan yhden vaatteen, josta olin lainaviikkoina kovasti pitänyt mutta jota en koskaan olisi ostanut ennen lainaamista (siinä on kuvioita!).  

Vähemmän vaatepaniikkia. Äkillisen vaatetarpeen (juhlat! kuvaus!) vuoksi ei tarvinnut rynnätä kauppaan. Riitti, kun raivasi aikaa yhteisellä vaatekaapilla käymiseen. Ihanaa.

Kivan yhteisön. Vaaterekissä on tosi kiva henki. Lainaamon Emmi ja Veera muistavat asiakkaiden nimet, kysyvät kuulumiset ja toimivat makutuomareina tarvittaessa. Asiakkaat juttelivat keskenään, tietenkin – meillähän oli yhteinen vaatekaappi!

Suomalaiset vaatteet. Sain pukeutua non-stoppina vaatteisiin, jotka on lähellä ja huolella tehty ja joita on paljon rakastettu. Ne tuntuivat merkityksellisiltä. Löysin myös uuden suosikkimerkin, kun huomasin viikosta toiseen lainaavani Aarre Labelin vaatteita.

Miksi sitten en jatkanut jäsenyyttä?

Sijainti ei ollut minulle optimaalinen. Vaatelainaamo Vaaterekki on keskustassa ja monelle juuri passelilla paikalla, mutta ei mitenkään omien matkojeni varrella. Sinne piti siis tehdä asiaa erikseen, varsinkin nyt, kun liikkuminen on koronan takia muutenkin vähäistä.

Pesuhommat stressasivat. Vaatteet palautetaan tietenkin pestyinä, joten pesu ja kuivatus piti muistaa hoitaa hyvissä ajoin. Minua stressasi joka kerta: mitä, jos vaatteeseen onkin tullut tahra, jota en ole huomannut ja joka ei lähde pois? (Siinä tapauksessa vaate olisi pitänyt lunastaa. En joutunut lunastamaan mitään.) Päädyin pesemään vaatelainaamon vaatteita yksittäin, koska pelkäsin, että niille olisi muuten tapahtunut jotain. Tämä oli kokemuksen tylsin puoli.

Kaipasin minimalismia. Valikoima on Vaaterekissä hyvä mutta tarjolla on paljon monenlaista printtiä ja suhteessa huomattava määrä tunikoita/lyhyitä mekkoja. Koska itse olen vaatteissa useimmiten minimalismin ystävä ja lisäksi pitkäselkäinen, tämä rajoitti omaa valinnanvaraani. Olisin mieluusti kokeillut esimerkiksi Tauko-merkin Pier-pooloa tai Muka van Pihla-pooloa, himoitsemiani perusvaatteita siis, mutta näitä ei koskaan omilla käynneilläni ollut rekillä. Minulla olisi siis ainakin juuri tässä elämäntilanteessa käyttöä sellaisille perusvaatteille, joita vaatelainaamossa ei ole suuria määriä. 

Silti.

Plussat voittavat miinukset moninkertaisesti. Hiukan harmittaa, etten juuri nyt ole Vaaterekin jäsen. Sitten, kun maailmassa taas järjestetään juhlia ja kaltaiseni freelancer liikuskelee arjessa ahkerammin pois työhuoneeltaan, saatan hyvin palata yhteisen vaatekaapin äärelle. Tuntuisi kotoisalta.

Paljonko lapsen vaatteisiin menee rahaa

Posted on by

Väitän, että leikki-ikäisen voi vaatettaa vaikka ilmaiseksi, jos ei ole todella tarkka estetiikasta ja asuu väkirikkailla kulmilla. Korjaustaitokin auttaa. Olen itse saanut paikallisesta Buy Nothing -ryhmästä lapselle pikkuvikaisia merkkihousuja, t-paitoja ja ulkoilupuvun, ja muutakin olisin varmasti saanut, jos olisin pyytänyt. Tässä tulee helposti lähinnä runsaudenpula: ihmisillä on kaapeissaan paljon omille lapsille pieneksi käynyttä vaatetta, jossa on reikä tai tahra. He tuskailevat, mitä sen kanssa tekisi. (Moni on toki valmis antamaan ihan ehjääkin vaatetta ilmaiseksi lastenvaaterumban minimoimiseksi.)

Minä en ole yrittänyt saada koko vaatekaapillista ilmaiseksi, mutta hankin lapselle vaatteet käytettyinä. Ensisijaisesti teen näin ympäristö- ja ihmisoikeussyistä mutta myös siksi, että perheemme on pienituloinen. Kovin paljon rahaa ei ole laittaa haalareihin ja kenkiin, jotka jäävät pieniksi hetkessä. Kalliisiin virheostoksiin ei varsinkaan ole varaa. Käytettyjen vaatteiden hyviin puoliin kuuluu se, että ne on testattu valmiiksi.

Käytettynä ostaminen vaatii aikaa, varsinkin jos on kuten minä: tarkka laadusta ja estetiikasta. En halua mitä tahansa. Haluan lapselle pienen mutta toimivan vaatevaraston. Sen pitäisi sisältää kauniita, kestäviä ja käytännöllisiä vaatteita mutta samalla sellaisia, joita lapsi rakastaa. Tämä ei ole ihan helppo yhdistelmä. (Lapseni käyttäisi vaikka joka päivä naapurustosta saatua, jo parhaat päivänsä nähnyttä Batman-paitaa, joka tietenkään ei ole oma suosikkini: se ei hengi omia arvojani, ei harkitsevaa epäkaupallista kotia, rauhallista kasvatusta, laadukasta koulutusta eikä mitään muutakaan sellaista, mitä varmaan yritän lapseni vaatteilla viestiä. Ihan oikein minulle!)

Olen omien vaatekulujeni ohella laskenut tänä vuonna, paljonko olen käyttänyt lapsen vaatteisiin. On vasta syyskuu, mutta kolmevuotiaan vaatteet tälle vuodelle alkaa olla hankittu. Rahaa on kulunut noin 450 euroa. Tähän summaan sisältyy vaatteita koossa 104 ja koko vaatekerta koossa 110 sekä joitakin isompia yksilöitä. Lisäksi siihen sisältyy kenkiä koissa 28–30. Vaatteet ovat yhtä sukkapakettia lukuun ottamatta käytettyinä hankittuja.

Mitä kaikkea siis?

Ulkovaatteet:
– 3 haalaria, 72 e
– 2 kurahousut, 10 e
– 1 välikausihousut, 6 e
– 2 välikausi-/toppatakkia, 28 e
– 1 sade-/välikausitakki, 9 e
– 12 kengät, tossut tai kumpparit, 117 e
– 2 hanskat, 11 e

Sisävaatteet:
– 1 merinovillatakki, 34 e
– 1 juhlavaatesetti (housut, takki, liivi), 20 e
– 11 paitaa, 24 e
– 1 huppari 18 e
– 3 housut, 22 e
– 1 collegeasu, 12 e
– 3 yöhousut, 3 e
– 1 kylpytakki, 10 e

Alusvaatteet ja sukat:
– 2 pakettia sukkia (toinen uusi), 14 e
– 7 harjoitusalushousut, 40 e

Olen tyytyväinen siitä, että turhia vaatteita en ole juuri ostanut, vaikka lukumääräisesti vähemmilläkin olisimme varmasti pärjänneet. Jotkin paidat ja kengät ovat käyneet turhan pian pieniksi, mutta tämä ei suuresti sureta, kun niihin ei ole upotettu valtavia summia. Juhlavaatesetti on menossa pieneksi ja jäi käyttämättä, koska kevään juhlat peruuntuivat tunnetusta syystä. Lapsi ei ole vuoteen käyttänyt vaippoja, mutta hiukan imua sisältäviä harjoitusalushousuja käytimme pitkään öisin. Ne olivat hyviä, mutta ilmankin olisi pärjätty.

Muutaman itselleni sopivan säästöperiaatteen olen keksinyt. Ostan villapuvut tosi isokokoisina, koska niistä voi helposti kääriä hihat ja lahkeet. Niinpä nytkin on villapuku olemassa viime vuodelta. Myös hupparit ja villatakit sopii pitkäselkäiselle lapselle ostaa isossa koossa. Niinpä maltoin tänä vuonna ostaa suomalaismerkin kalliin hupparin, joka on eettisesti valmistettu, ja merinovillatakin, joka jo edellisessä koossa osoittautui loistavaksi.

Elättelen toivoa, että lapsen pituuskasvu vähitellen hiukan laantuu ja pärjäilemme samalla vaatesetillä pidempään. Sen myötä yritän myös edelleen karsia vaatekaapin sisältöä. Jää nähtäväksi, toimiiko lapsella periaate ”vähemmän ja laadukkaampaa”, kuten toivoisin, vai kannattaisiko mieluummin haalia enemmän, edullista ja monenkirjavaa (lisää Batmania?). Tavoitteena olisi tietysti vähentää vaatteisiin käyttämääni metatyöaikaa.

Jos käytetyt vaatteet lapselle kiinnostavat, tsekkaa:
:: Helsingissä Little Copenhagen (laadukas second hand -osasto)
:: Helsingissä Kumpulan helmi, ent. Vekarakirppis (monenkuntoista ja -hintaista lastenvaatetta, myös merkki-)
:: Emmy (käytettyjen vaatteiden nettikauppa, jossa kirppiksiin verrattuna korkeahkot hinnat mutta laadukasta tavaraa ja helppo ostaa kerralla isompi setti)
:: Epäkelpokirppis viallisille vaatteille (Facebook-ryhmä, josta voi löytää tai kysellä pikkuvikaista ilmaiseksi tai pikkurahalla)

Suhteeni vaaleanpunaiseen

Posted on by

Calm_Summer_1

Tein nettivärianalyysin. Kyllä. En tiedä, menetänkö uskottavuuteni, kun tunnustan tämän. (Enkä sitäkään, miksi ihmeessä ajattelen, että minulla aikaisemmin olisi ollut ”uskottavuutta” tai että värianalyysi olisi jotenkin epäuskottava asia.)

Yhtä kaikki olen tosi kiehtoutunut aiheesta. Olen askaroinut värien parissa mielessäni kauan, etsinyt vesiväreillä lemppareita ja kokeillut kasvojeni eteen satunnaisia kangastilkkuja kiintoisissa väreissä. En ole koskaan ollut värien kanssa kovin hyvä. Minun on ollut vaikea löytää omia värejäni, sellaisia missä viihdyn tai mitkä saavat oloni tuntumaan mukavalta. Osaan lähinnä ihailla ystävieni hienoja värivalintoja.

Kun olin teini, ystäväporukassani 70-luku oli huudossa. Suuri osa vaatteistani oli äidin vanhoja. Niissä oli paljon oranssia, ruskeaa ja kirkasta vihreää. Hennasin superpitkän tukkani. Se oli ainoa oikea tyyli.

Kun menin naimisiin 23-vuotiaana, olin vielä kiinni teiniajan väreissä, vaikka jokin niissä jo tökki. Muistan miettineeni häiden teemavärejä (apua!) ja kukkien värejä. Oli syksy, ajattelin että kuuluisi ottaa värit pihlajanmarjoista ja kullanvärisistä pelloista. Tukkani oli yhä punainen. Mutta viime hetkessä päädyin vaaleanpunaisiin liljoihin. (Kirjoittaessani tätä alan epäillä: oliko minulla tosiaan vaaleanpunaisia liljoja? Tajuan, että 15 vuoden takainen hääkimppu on paennut mielestäni, muuttunut hämäräksi muistoksi, joka saattaa olla vale-.) Oranssi tuntui väärältä vaikka se olisi sopinut värjättyyn tukkaan, mutta vaaleanpunainenkin – vaikka se tuntui sopivan ihooni paremmin – oli vieras. Se oli konservatiivinen.

Suhteeni vaaleanpunaiseen on edelleen sama. Pidän siitä ja vihaan sitä. Mutta nettivärianalyysi paljasti sen, mitä olin arvellutkin: monet vaaleanpunaiset sävyt sopivat värimaailmaani. Olen kuulemma Calm Summer, viileä kesä. Nyt en onneksi ole enää ainoastaan vaaleanpunaisen armoilla, sillä sävykartta läväytti eteeni myös ihania, sammutettuja värejä, joista intuitiivisesti pidän paljon mutta joita en ole juuri lainkaan käyttänyt.

Aikuisiällä olen ostanut ensin mustia ja sitten tummansinisiä vaatteita, kaiken varalta. Ei voi mennä pieleen, tai sitten ainakin menee pieleen samalla tavalla kuin kaikilla muillakin. Lopulta olen tylsistynyt. Ja tietenkin näyttänyt vuosikausia väsyneeltä myös silloin, kun en ole ollut.

Laitoin heti tulokset saatuani (ne tulivat kahdessa päivässä!) päälleni ainoan vaaleanpunaisen t-paitani ja tunsin kirkastuvani, konservatiivisista konnotaatioista viis. Pääni alkoi raksuttaa. Muistin monia menneitä vaatteita, jotka ovat tuntuneet erityisen hyviltä (kuten tämä), ja kas: ne ovat suoraan saamastani värikartasta. Nyt haaveilen tietenkin kirkkaammasta, tyylikkäämmästä tulevaisuudesta juuri minulle sopivissa väreissä. Kiittelen itseäni vaatelainaamon jäsenyydestä, koska mikäpä olisi parempi mahdollisuus kokeilla päälleen uudenvärisiä vaatteita sovituskopin ulkopuolella. Nettianalyysin tulos on tietenkin testattava huolellisesti ennen yhtään varsinaista vaateostosta (katsotaan, miten pokka pitää tässä asiassa).

Värianalyysi paljasti myös, mitkä värit sopivat minulle kaikkein huonoiten: oranssi, ruskea ja musta. Teini-ikä todella on takana.

Koukussa parsimiseen

Posted on by

polvi

Polarn O. Pyretin leggingsit saivat polviinsa palat vanhoista farkuista.

Ajattelen vaatteita ja kirjoitan niistä, kirjaakin. En ole mikään muotiguru enkä ole koskaan jaksanut kiinnostua trendeistä kovin syvällisesti. En ole sellainen ihminen, jota sanottaisiin pukeutujaksi, saati hyväksi sellaiseksi.

Vaatteet kiehtovat minua ehkä siksi, että ne ovat esteettisiä niin monessa mielessä: ne näyttävät joltain, tuntuvat joltain, ehkä tuoksuvatkin. Ne koskettavat meitä hyvin konkreettisesti, koska joka tapauksessa on pukeuduttava joka päivä, olimmepa ”hyviä pukeutujia” tai emme. Lisäksi: vaatteet kantavat ihmeellisellä tavalla muistoja.

Muistan, mitä minulla oli päälläni ensimmäisellä kävelyllä puolisoni kanssa 20 vuotta sitten. Oli Benettonin ruohonvihreä narutoppi ja sen päällä paloautonpunainen v-aukkoinen trikoopaita. Jalassa khakinväriset lyhyet shortsit ja urheilumalliset sandaalit. Muistan, miltä tämä vaatekerta tuntui päälläni. Emme vielä seurustelleet, minä ja hän, mutta jotain jostakin kutkutuksesta kertoo se, että muistan asuni tuolta ensikävelyltä niin tarkkaan.

Vaatteiden silittely ja pohtiminen rauhoittaa minua, niin kuin se maadoittaisi. Siksi kaipaan sitä nytkin, kun maailma ympärillä on mullistunut ja arki muuttunut vähän vinoksi. Enää en keskity ostamiseen, vaan kaivelen usein iltaisin vaatekaappejani ja lapsen vaatelipastoa. Pyrin hellimään niitä vaatekappaleita, jotka jo omistan. Parsin paljon. Yritän kääntää ajatuksiani vaatteista, pukeutumisesta, kauneudesta vähän toisenlaisiksi. Arvostavammiksi, erilaisiksi, virkeiksi.

Aloin keräillä lapselle seuraavan koon vaatteita. Kirpputoreilla ei nyt voi käydä, mutta löysin kilpailevan menetelmän. Kysyin paikallisessa Buy Nothing -ryhmässä, pyöriikö jollakulla kaapissa yksivärisiä 110-senttisiä housuja, joissa on pikkuvikaa – vaikkapa polvi puhki. Olen oppinut, että tämänkokoiset housut eivät muutenkaan voi olla sekä käytettyjä että ehjiä, ne ovat toisensa pois sulkevia määreitä. Iltapuhteina harjoittelen mielelläni toimivia ja kauniita korjaustapoja. (Toistaiseksi lapsi on vieläpä rakastanut paikattuja housujaan.)

Olen viikon kuluessa hakenut naapurustosta kymmenet housut, mikä on yllin kyllin meidän käyttöön. Hinta: nolla euroa. Terapiavaikutus: suuri. Olen nauttinut iltahetkistä housuja paikatessani. Olen tunnustellut pestyä puuvillaa ja miettinyt, millaisissa leikeissä puhjenneita polvia on kulutettu. Olen ajatellut niitä perheitä, joilta olen housuja hakenut. Lapsi kyseli edellisten käyttäjien nimiä. Se onkin tärkeä kysymys!

Vaatteet ovat tarinoita. Lohdullista on se, että rumat ja epämukavatkin vaatteet ovat. Tänään aion paikata jälleen yhdet leggingsit.

Kuukausi vaatelainaamoa

Posted on by

Vaatelainaamo

Liityin Vaatelainaamo Vaaterekin jäseneksi kuukausi sitten. Kotonani on sittemmin käynyt kuusi vaatetta. Yksi niistä on päälläni tälläkin hetkellä. Kuudesta neljä on ollut todellisia lemppareita ja käyttiksiä, kaksi kävin viikon jälkeen vaihtamassa parempiin.

Toistaiseksi olen hommasta aika innoissani.

Olen käynyt lainaamossa nyt kolmesti. Siellä on aina kiva tunnelma. Jäsenet saattavat kysellä toistensa mielipiteitä vaatteista tai toimia toistensa makutuomareina. Ihan toisenlaista kuin kirppiksellä tai vaatekaupassa!

Valikoima on Vaaterekissä hyvä, ainakin minun kokoiselleni hoikalle ja pitkälle, mutta olen nähnyt sovittelemassa myös ihan erimallisia ihmisiä. Monet vaatteet toimivat monen kokoisille. Toisaalta on turha odotella löytävänsä jotain, mitä edellisellä kerralla näki rekillä. Suositut vaatteet ovat paljon lainassa.

Joka kerta olen hiukan haeskellut sitä, mitä lopulta haluan lainata. Haluaisin päätyä myös yllätyksiin – sellaisiin vaatteisiin, joita olisi korkea kynnys ostaa omaksi. Tällä hetkellä päällä on Aarre-merkin pitkä mekko, joka on vihreän sävyinen, kuten suuri osa muistakin lainaamistani vaatteista. Tämä kuuluu niihin vaatteisiin, joita en valitsisi ostoskoriini, mutta silti voisin hyvin asua tässä kolme lainaviikkoani.

Etsin eniten ihan tavallisia arkivaatteita. Yhden Uhanan juhlamekon lainasin, mutta en sitten päässytkään juhliin, joten se jäi käyttämättä. Mekkoja kyllä löytyy rekeiltä paljon, ja tietyksi päivämääräksi voi myös varata vaatteen kympin lisämaksusta.

Viime viikolla vein Vaaterekkiin mennessäni yhdet Muka van housut omasta kaapistani. Ne olivat minulla jääneet liian vähälle käytölle ja arvelin, että niille olisi enemmän kysyntää yhteisessä kaapissa. Sain siitä hyvästä yhden lisäkuukauden lainaamojäsenyyteeni. Hyvä diili.

Vaatelainaamon jäsenyys on jo nyt muuttanut suhdettani ostamiseen. Kirppiksillä voin todeta, että en tarvitse mitään uutta, lainaamo hoitaa sen puolen. Silti olen ostanut muutamia sellaisia vaatteita (käytettyinä toki), joita lainaamosta ei saa: uimapuvun (vanha oli huono ja kittana, joten tämä tuli tarpeeseen) ja bikinit (heräteostoksena uimapuvun myyjältä, huono idea ja menivät heti kiertoon), kevyttoppatakin vuoriksi kuoritakkiin (aivan loistava, nyt mulla on lämmin!), ballerinat juhlakengiksi (ihanat Ranskassa valmistetut Repetot!) ja t-paidan heräteostoksena (turha, vaikka maksoikin vain 50 senttiä).

Yhteensä vaatekuluja on tullut tänä vuonna 232,80 euroa. Vaaterekin jäsenyys maksoi puoleksi vuodeksi 170 euroa ja lisäksi maksoin juhlavaatteen lainauksesta kympin lisämaksun. Muut vaate- ja kenkäostokseni ovat maksaneet tänä vuonna 52,80 euroa. Kallis hinta kahdelle kuukaudelle, mutta toivoakseni se tasaantuu paljon kesää kohti, koska lainaus ei maksa mitään lisää ennen syyskuuta.

Vaihtoehtoja juustovoileivälle

Posted on by

Kyllä: juustovoileivät ovat superhelppo välipala, iltapala tai aamupala. Tukeva, nopea, monesti herkullinenkin. Meille ei kotiin osteta juustoa nykyään kuin poikkeustapauksissa, joten olen etsiskellyt vaihtoehtoja. Seuraavat löydöt toimivat minulle – jaan ne siltä varalta, että joku muukin kaipaa kipeästi vaihtoehtoja. Ja lisää hyvyyksiä saa ehdottaa!

Aamupalaksi

  • Mysli kauramaidolla. Ylivoimainen suosikkini, johon en kyllästy. Herkullista (kun löytää hyvän myslin) ja pitää hyvin nälkää. Voi tukevoittaa esimerkiksi banaanisiivuilla.
  • Hilloleivät. Joka viikonloppu meillä syödään näitä, koska ne ovat niin hyviä! Eivät tosin pidä kovin hyvin nälkää. Voisi ehkä tukevoittaa maapähkinävoilla?
  • Puuro. Banaania ja pähkinöitä joukkoon, niin tälläkin pötkii pitkälle. Kyllästymistä voi välttää lisukkeilla ja vaihtelemalla kasvimaitoja. (Itse kyllä keitän usein veteen.)

Välipalaksi

  • Porkkana. Kuulostaa ehkä naurettavalta, mutta yksi ainoa porkkana tasapainottaa nälkätilaa ihmeen paljon. En ymmärrä, miksi. Johtuuko se siitä, että porkkana pureskellaan hitaasti?
  • Banaani. Nopeaa energiaa.
  • Rusinat, pähkinät, taatelit. Tosin näitä on vaikea syödä sopivasti.
  • Yosa-kauravälipala. Kaikki vegaanivälipalat eivät todellakaan ole yhtä hyviä, mutta tästä tykkään. Oma suosikkini on persikka-passion-versio.
  • Hummusleipä. Myös punajuuri-saksanpähkinätahna toimii. (Ja muutkin tahnat toki, kunhan niitä olisi kotona valmiina!)

Iltapalaksi

  • Maapähkinävoi-banaanileivät. Jossain vaiheessa söin näitä niin paljon, että ei ole vähään aikaan tehnyt mieli. Mutta herkullisia, helppoja ja ruokaisia ovat!
  • Avokadoleivät. Muista suola ja pippuri!
  • Hedelmäsalaatti. Satokauden herkuista, tietty.
  • Soija-viherpippurileikkeellä päällystetyt ruisleivät ja kauramaitokaakao. Tämä on mun syntisen tuntuinen suosikki. Miksi soija-viherpippurileike on niin penteleen pienissä paketeissa?
  • Misokeitto, sipulikeitto, vihanneskeitto… Mahdollisuudet ovat monet. Jostain syystä kevytkin suolainen kuuma asia tasaa hyvin iltanälkää.
  • Puuro. Olen intoutunut keittelemään joinakin iltoina kattilallisen riisipuuroa koko porukalle (koska lapsi rakastaa sitä). Minusta sekä soija- että kauramaito sopivat tarkoitukseen hyvin.

Huomaan, että olen hiukan (tosin vain hiukan) edistynyt viiden vuoden takaisesta tilanteesta haluamaani suuntaan. Silloin kirjoitin olevani aamuvegaani. Toivottavasti tämä kertoo jotakin positiivista mukavuudenhaluisen ihmisen kyvystä tehdä elämäntapamuutoksia!

Annetaan

Posted on by

Myytiin auto. Stressasi. Se ei ollut arvokas auto mutta silti iso kauppa verrattuna useimpiin muihin käytetyn tavaran kauppoihin. Sellaisessa hommassa joutuu tilille omien tekosiensa kanssa: joutuu paljastamaan, miten autoa on pitänyt ja mitä sen kanssa mokaillut. Kun kyse on useampien satojen eurojen tuotteesta, ostajaa kyllä kiinnostavat kaikki yksityiskohdat, nekin joita en haluaisi paljastaa.

Joitakin aikoja sitten myin laadukkaan villapeiton, joka mielestäni oli oikein hyvässä kunnossa, olihan sitä käytetty vain vähän. Viedessäni sen kunnolliseen päivänvaloon vain hiukan ennen ostajan saapumista huomasin kuitenkin, että siinä oli joitakin kellertäviä tahroja. Hinkkasin niitä paniikissa. Lähetin ostajalle viestin. Tunsin itseni huijariksi, vaikka ostaja ei lopulta vaikuttanut olevan haaleista tahroista millänsäkään. Pitikö hän minua likaisena tyyppinä?

Tiedostan, että oma tavara tuntuu itselle arvokkaammalta kuin toiselle. Omat tahrat eivät ällötä niin kuin toisten eikä reikä vaatteessa tunnu niin vakavalta, kun tietää, mistä se on peräisin. Omaan tavaraan liittyy tunnearvoa, käyttöarvoa ja muistoarvoa. Käyttöarvo parhaassa tapauksessa siirtyy uudelle omistajalle, muut arvot eivät. Ei ostaja halua maksaa mokasta, jonka minä olen omistajana tehnyt, eikä siitä, että takki on palvellut minua oikein hyvin läpi vaikeiden elämäntilanteiden. Se on ymmärrettävää.

Paras keino, jonka keksin tämän yhtälön ratkaisemiseksi, on ilmaiseksi antaminen. Siitä tulee yleensä molemmille osapuolille hyvä mieli, vaikka tuotteessa olisi jokin pieni moitekin (ja puhun nyt kunnollisesta tavarasta enkä mistään roskiskamasta, joka siis kuuluu roskikseen). Jos antaa suoraan, ilman hyväntekeväisyysjärjestön välikättä, näkee myös, että tuote menee käyttöön – asia, joka tuntuu monelle (etenkin naiselle) olevan tärkeä. Tietenkin on se mahdollisuus, että joku sitten diilaa annetun tavaran eteenpäin, mutta mitä sitten. Kovassa on leipä sillä alalla. (Hyväntekeväisyysjärjestölle tai kauppojen vaatekeräyksiin pikkuvikaista taas ei kannata lahjoittaa, kuten tämän viikon MOT jälleen muistuttaa. Viallisetkin vaatteet laivataan keräyksistä muihin maihin, mahdollisesti jäteongelmaksi Afrikkaan asti.)

Autoa emme antaneet ilmaiseksi, mutta aika monta muuta tuotetta aion vastedes antaa. Olen huono ja stressaava myyjä – pienten asioiden myymiseen saattaa mennä minulta paljon sellaista aikaa, jonka haluaisin käyttää toisin. Luotan siihen, että antaminen jotenkin saa palkintonsa. Kuka tietää: ehkä universumi joskus antaa takaisin jollakin mielikuvituksellisella tavalla.