Alusvaatevuosi – vuoden 2017 vaatekulut

Vuonna 2017 käytin vaateostoksiini noin 780 euroa. Ainakin. Jossain vaiheessa vuotta lopetin reaaliaikaisen kirjaamisen, ja yleensä se aiheuttaa hiukan kaunistelua. Valvottava vauva ei kuitenkaan varsinaisesti ole lisännyt shoppailuintoa – lupailin vuoden 2016 lopussa olla seuraavana vuonna shoppailulakossa, ja se onnistui aika hyvin. Raskauden loppupuoli alkuvuodesta ja imetys aiheuttivat kuitenkin joitakin vaatetarpeita, joita oli vaikea ohittaa.

Tämä on neljäs vuosi, kun kirjasin ylös kaikki vaateostokseni (2016, 2015 ja 2014). Viime vuonna laskin ensimmäistä kertaa kotiutuneisiin vaatteisiin mukaan ne, jotka sain ilmaiseksi.

Vaatteita ilmestyi kaappiini yhteensä 49, mikä on edellisvuosiin verrattuna valtava määrä. 29 vaatetta oli uusia, 20 vaatetta käytettyjä. 13 vaatetta sain ilmaiseksi. Osa lahjoituksista oli raskausvaatteita tai epäonnistuneita imetysvaatteita, joista olen jo luopunut (tällaisia oli yhteensä yhdeksän).

Viime vuoden mielenkiintoisin yksityiskohta: hankkimistani vaatteista peräti 27 oli sukkia tai alusvaatteita (alustopit, sukkikset ja leggingsit mukaan luettuina). Tähän lukeutuivat kuudet rintaliivit, mikä on poikkeuksellista. Tämä liittyi tietysti imetykseen. Opin, että 1) hyviä imetysrintsikoita on vaikea löytää, 2) monesti niitä pitää ostaa kahden setti, vaikkei ole varmaa, toimivatko ne ja 3) imetysrintsikoihin kannattaa panostaa vähän rahaa.

Ennen synnytystä ostin puuvillaliivejä Lindexiltä. Aivan onnettomia käytössä. Vauvan ollessa suunnilleen viisipäiväinen ajoin maidon valtaamine, kivikovine rintoineni ostoskeskukseen ja melkein itkin lastenvaateliikkeen myyjälle, kun siellä ei myyty imetysrintsikoita. Etsin Prismasta tuloksetta. Tapojeni vastaisesti painelin H&M:lle ja ostin ensimmäiset vastaan tulleet, siedettävän oloiset yksilöt (taas kahden setti). Ne tulivat heti pieniksi (imetys on erikoista hommaa).

Onneksi siskoni osasi suositella Carriwellin liivejä. Ne olivat kalliimmat, 35 euroa kappale, mutta siedettävän näköiset ja käytössä kelvolliset, jopa mukavat, vaikka muuttuvatkin maidosta kastuessaan koppuraisiksi. Ostin niitä kahdet, ja aikaisemmin ostetut neljät liivit joutivat kiertoon. Ostovirheitä, joille ei oikein voinut mitään.

Imetys aiheutti myös muita vaatetarpeita, kuten sen, että äkkiä piti olla edestä aukeavia tai sopivasti nostettavia paitoja. Sellaiset eivät ole aiemmin kuuluneet tyyliini. Olen yrittänyt ostaa sellaisia, jotka eivät jäisi käyttämättä imetyksen loputtuakaan (ei luukkupaidoille!). Jää nähtäväksi!

Vuoden parhaan ostoksen tittelin saa Toastilta tilaamani pellavamekko, joka on kaunis, klassinen ja huolella tehty. Tilasin sen poikasen ristiäisiin, mutta suunnittelen käyttäväni sitä aina ja ikuisesti. Se oli myös viime vuoden kallein yksittäinen ostos: 91 euroa.

Ahkerimpaan käyttöön ovat tulleet Pierre Robertilta tilaamani kaksi merinovillatoppia (yht. 52 e). Tilasin ne loppuvuodesta, ja toistaiseksi ne ovat kestäneet jokapäiväistä käyttöä hyvin (ja sopivat joustavuutensa vuoksi myös imetykseen). Kovassa käytössä on ollut myös Raaseporista kirppikseltä löytämäni nahkalaukku (10 e), johon mahtuu juuri kaikki tarvittava.

Vuoden yllättäjä on läheiseltä kirppikseltä kahdella eurolla ostamani pilkullinen oversize-t-paita, materiaaliltaan ehkä viskoosia. Sitä olen käyttänyt paljon, vaikka se oli totaalinen heräteostos ja vähän poikkeuksellinen vaatekaapissani (en harrasta juuri teeppareita enkä kuoseja).

Varsinaisia virheostoksia en ole imetysrintsikoiden lisäksi tehnyt. Nudielta tosin tilasin kahdet farkut alennusmyynnistä (yht. 135 e) hairahtuen osittain alennusharhaan, josta Rinna kirjoittaa oivaltavasti. Toiset olisi voinut jättää kauppaankin. Lisäksi olen saanut ystäviltä jonkin verran sellaisia vaatteita, joiden kohtaloa vielä mietin. Kivoja ovat, mutta kuuluvatko sittenkään minun vaatekaappiini?

Alkuvuodesta Kude-merkiltä yhteistyökuviona saamani Leija-mekko toimi käytössä hyvin raskauden loppuun asti. Se on edelleen oivassa kunnossa, ja odottelen saavani sen käyttöön taas imetyksen loputtua. Nyt se palvelee erityisissä, vauvattomissa hetkissä. Ihana vaate, jonka saa helposti asustettua arkeen tai siistiin työtapaamiseen! Suosittelen lämpimästi, jos hakusessa on perustyylinen musta mekko, jossa kuitenkin on jujua.

enostanut

Vaatteita, joita en ostanut: ihana, ohut villahuivi edinburghilaisessa museokaupassa. Nokian neulomon leggingsit sen sijaan ovat pidetty viimevuotinen ostos.

Mainokset

Täällä, poissa

jossain

Kun heräsin perjantaina, avoimesta ikkunasta kiemurteli leikatun nurmen tuoksu.

Leikatun nurmen tuoksu on minulle Suomen tuoksu. Sitä en ole koskaan haistanut muualla. Pariisilaispihoilla ei ole nurmia, beniniläispihoilla ei varsinkaan.

Niin, olen Suomessa taas.

Minussa on sellainen valuvika, että sieltä missä olen kaipaan aina toisaalle. Nyt katson Pariisin näyttelyitä ja ajattelen: miksen ole enää siellä, miksen mennyt sinne. Ja kun olin siellä, en minä jatkuvasti näyttelyissä ravannut. Elin arkea. Tein töitä, tulin kotiin, söin, katsoin elokuvia. Kävelin, kävin Emmauksessa, joskus torilla. Lopulta yllättävän harvoin torilla.

Viimeisenä päivänä, kun kävelin hammamiin, satoi vaatteeni märiksi. Katto alkoi tiputtaa vettä sänkyyn.

Viimeisellä viikolla tajusin, että olin ollut alkua lukuun ottamatta koko Pariisin-ajan, seitsemän kuukautta, poikkeuksellisen paljon kotona. Että me molemmat olimme. Ei iltamyöhän elokuvia eikä lasillisia, ei pitkiä ravintolaillallisia, ei kovinkaan paljon astumista täysin tuntemattomalle maaperälle: outoihin lähiöihin, uusille kursseille, vieraisiin kaupunkeihin. Emme me olleet sitä ajatelleet, mutta niin olimme toimineet.

Tälle on yksi syy, se joka muutti koko seitsemänkuisemme ihan toiseksi kuin olimme uumoilleet. Kepeyttä, sitä paljon Pariisilta odotettua ja huolella valmisteltua, kesti kaksi viikkoa.

Sitten tuli perjantai kolmastoista, lämmin ja hilpeä marraskuun päivä aina kello 21.20 asti. Se mitä tapahtui muutti joitakin asioita huomaamatta, pinnanalisesti, myös sellaisten elämässä jotka eivät joutuneet tulilinjalle.

Olen suoraryhtisempi kuin seitsemän kuukautta sitten. Silti tai siksi. Tätä aikaa ei voi erottaa terrorismin haavasta, on mahdotonta sanoa mikä olisin ilman sitä, millainen olisi ryhtini ja käyttäisinkö huulipunaa. Aikoihin emme ole enää pelänneet, mutta koko ajan olemme odottaneet uutta odottamatonta, sitä joka naksauttaa arjen taas vähän vinoon, tai paljon, ja maailman. Hätätila Ranskassa jatkuu, sitä pidennettiin taas toukokuun lopussa.

Mutta nyt: leikattuja nurmia, persiljantaimia, rusakko takapihalla.

Kuukausista julmin

Olen Pirkko Saision linjoilla. Hän kirjoittaa:

”Julmin kuukausista on heinäkuu.

Heinäkuun päivät soljuvat sormien välistä kuin himmeät helmet, niitä on päivä päivältä vähemmän ja vähemmän.

Ja heinäkuun valo on puhkikulunut, litteä.

Heinäkuu vaatii nauttimaan.
Heinäkuu kuvittelee, että ihminen on tasalämpöinen ja tasatunteinen, yhtä mielentilaa elävä.

Vihaan heinäkuuta, oikeasti.
Mustikat vaativat, ihmiset vaativat, heinäkuun aamut ja iltakaislikot vaativat, mutta sitä ei sanota ääneen.

Heinäkuu on kaatumaisillaan elokuuhun, mutta ei suostu vaan viivyttelee, viivyttelee.

Heinäkuussa pitää keksiä itselleen päämäärä, sillä siitä voi selvitä.”

(Pirkko Saisio: Signaali)

Signaalista nautin, vaikka onkin heinäkuu, ja töitä, ja painostava vaatimus elää täysillä kesää joka kestää tänäkin vuonna vain niin kovin vähän aikaa.