Miksi taide auttaa

Kansanedustaja Elina Lepomäki pohti kiinnostavassa Twitter-keskustelussa, onko taiteella jokin objektiivinen arvo, ja että millä muulla sitä voi mitata kuin rahalla. Finlandia-voittaja Laura Lindstedtin voittopuheen jälkeen sitä ovat selvästi pohtineet Suomessa muutkin.

Lepomäen kysymys askarruttaa minua. Oletan, että hän on joskus lukenut kirjan, katsonut televisiosarjaa, käynyt konsertissa tai teatterissa, elokuvissa tai taidenäyttelyssä. Ehkä hän on lukenut sarjakuvia, seurannut suomalaista designia tai nauttinut tietokoneen hyvin muotoillusta käyttöliittymästä. Ajatteleeko hän tosiaan, että hänen kokemansa taide on muuttunut arvokkaaksi vasta siinä kohtaa, kun joku on rahoittanut sen?

Ehkä hän ajattelee.

Yritän siis kertoa, miksi itse ajattelen toisin.

***

Kotikulmillamme kaksi viikkoa sitten tapahtuneet Pariisin terrori-iskut iskivät kulttuuriin: kahviloihin, konserttiin, jalkapallo-otteluun. Terroristit pitivät näitä paikkoja merkittävinä vapauden symboleina.

”Daesh on julistanut sodan kulttuuria vastaan, koska kulttuurin voima on sille sietämätön”, sanoi Ranskan kulttuuriministeri Fleur Pellerin Le Parisienissa 22.11. Hänen mielestään kulttuuri on joukkotuhoase pimeyden voimia vastaan. Ranska on perustanut solidaarisuusrahaston auttamaan kulttuuritoimijoita, joiden esityksiä on peruttu ja lipputulot laskeneet terrori-iskujen jälkeen.

”Terroristit haluavat polttaa kirjamme. Me avaamme aina vaan lisää kirjastoja”, Pellerin julistaa.

Olen mielissäni, sillä tarvitsen nyt asetta pelkoni selättämiseksi. Jos olen ihan rehellinen, juuri nyt pelkään kanssaihmisiä metrossa. Kaikki vastaantulijat näyttävät vähän epäilyttäviltä. Pohdin puolivakavissani, onko kenkäkaupan istuimeen piilotettu pommi ja räjähdänkö istuutuessani. Se on kestämätöntä.

Kaipaan muistutusta siitä, että ihminen osaa luoda hyvää. Haluan katsella kauniita vaatteita ja huolella suunniteltuja taloja, kävellä pieteetillä suunnitellussa puistossa, ihailla erikoisia maalauksia ja lukea tekstejä, joissa pyritään ymmärtämään ihmisyyttä.

Saan tästä iloa ja lohtua, jotka auttavat minua jatkamaan elämää, toimimaan. Ymmärtämään pelkoani ja käsittelemään vihaani.

Uskon, että taidetta ja kulttuuria tutkimalla voin lopulta oppia jotakin myös ihmisestä, joka päätyy räjäyttämään itsensä konserttisalissa marraskuisena perjantai-iltana.

Minusta on arvokasta, että taide vastaa tähän tarpeeseen, vaikka ei ole mittaria kertomaan, kuinka paljon vointini tai tuleva tuottavuuteni sen avulla kohenee.

***

Usein penätään, että taiteen ja tieteen pitäisi osoittaa hyödyllisyytensä. Lepomäkikin kyselee mittareiden perään. Se on ymmärrettävää mutta sisältää ongelman, joka on seuraava: on mahdotonta mitata, mistä taiteellisesta tai tieteellisestä saavutuksesta lopulta on hyötyä. (Ihan yhtä vaikeaa kuin on tietää etukäteen, mikä yritys menestyy.)

Ensin pitäisi määritellä hyöty. Onko huumekauppa hyödyllistä siksi, että siinä pyörii paljon rahaa? Onko viestintäassistentin/koodarin/sairaanhoitajan työ hyödyllistä vain siksi, että joku maksaa hänelle palkkaa?

Emme tiedä, millaisia ajattelutaitoja tai keksintöjä kymmenen minuutin kuluttua tai kauempana tulevaisuudessa tarvitaan. Einsteinin kehittelemä suhteellisuusteoria takaa nykyään sen, että arkeemme kuuluu esimerkiksi tarkka GPS-paikannus, kuten kosmologi Kari Enqvist blogissaan selittää. ”Lyhyesti: ilman suhteellisuusteoriaa GPS-paikannus ajautuisi päivässä pieleen kymmenen kilometriä”, hän kirjoittaa.

Mistä tahansa hyvin spesifistä tutkimuksesta voi odottamatta tulla koko maailmanhistorian mullistava. Jokin taideteos voi puhutella yli kulttuurirajojen tai estää vaikka vain yhden ihmisen itsemurhan. Tällainen hyöty on kuitenkin sillä tavoin välillistä, että itse lähteelle, ajatuksen alkuun ponkaisseelle taiteilijalle tai tieteilijälle, siitä ei koidu tuloa.

Saudi-Arabian Riadissa Mohammad Bin Nayef Centerissä entisiä ekstremistejä autetaan pääsemään irti islamismista antamalla heille maaleja, pensselit ja lupa ilmaista tunteitaan. Taideterapeutti Awad al-Yami kertoo NBC Newsille, että joillekin tämä on ihan uutta, koska osa radikaali-islamistisista ryhmistä pitää maalaamista ja piirtämistä epäislamilaisena. Tulokset ovat vakuuttavat: keskuksen mukaan jopa 87 prosenttia asiakkaista pääsee kiinni yhteiskuntaan.

Mitä hyöty siis on? Olen taipuvainen ajattelemaan, että se on jotakin muuta kuin jonkun kassaan kirjaostoksesta kilahtaneita euroja.

***

Toki taide, tiede ja kulttuuri myös työllistävät ihmisiä. Yksi kirjailija työllistää itsensä lisäksi kustannustoimittajaa, markkinointihenkilökuntaa, painon väkeä, graafikon tai kuvittajan, ehkä erillisen oikolukijan… Noin niin kuin alkajaisiksi. Jos kirjaa käännetään, työllistämisvaikutus lisääntyy yhä.

Ei se minusta ole huono yhden ihmisen panos verrattuna moneen muuhun eri aloilla työskentelevään. Mutta: edelleenkään ei voida etukäteen tietää, myyvätkö kirjailijan teokset nyt tai koskaan. Ehkä eivät. Ovatko ne siinä tapauksessa arvottomia?

Esimerkiksi Aleksis Kiven tuotantoa alettiin kunnolla arvostaa vasta hänen kuolemansa jälkeen. Hän eli äärimmäisessä köyhyydessä.

Nykyään tuemme taidetta ja kulttuuria julkisista varoista. Vuonna 2015 taiteen ja kulttuurin valtiontuki on noin 463 miljoonaa euroa, josta suurin osa tulee veikkausvoittovaroista. Olemme tehneet arvovalintoja: apurahojen verovapaus on tietoinen päätös, kuten Vesa Linja-aho blogipostauksessaan huomauttaa.

Arvovalinnoista voi ja pitää keskustella, mutta tosiasia on, että taideteosten tuottaminen – hyvä taide – vaatii aikaa ja ajattelua. Sitä tekevät yksittäiset ihmiset, jotka näin lisäävät yhteiseen hyvään: meidän yhteiseen kulttuuriseen pääomaamme. Yleensä heille ei kukaan maksa palkkaa.

***

Kun terrori-iskuista oli kulunut neljä päivää, menin Elifantreen keikalle Pariisin Ruotsi-instituuttiin. Olin yhä shokissa. Musiikki osui johonkin paljon syvemmälle kuin rationaalisuuteen pyrkivä analyysini. Se kävi kiinni paniikin ytimeen. Itkin. Tunsin konsertin jälkeen oloni kirkastuneeksi. Ajattelin, että ehkä elämä voittaa, sittenkin.

Olisiko hyvä mittari taiteen arvosta se, että joku itkee tai nauraa sen äärellä? Minusta se ei voi olla merkityksetöntä.

Lohtu, ilo.

Me olemme ihmisiä.

Mainokset

14 kommenttia artikkeliin ”Miksi taide auttaa

  1. Mainio teksti taas kerran, Laura! Tuosta työllistämisestä: kevätpuolella sekä Sinfonia Lahti, RSO että Musiikkitalon kuoro esittävät teoksiani. Siinä työllistyy kolmisensataa ihmistä erilaisissa tehtävissä (eivät tietenkään pelkästään minun sävellysteni vuoksi). Jos siis taidetta ja kulttuuria pitää mitata rahassa, niin käyhän sekin. Nuo ihmiset tekevät totta vieköön tuottavaa työtä.

    • Kiitos, OT. Tosiaan: Rahaa voi yrittää käyttää yhtenä mittarina, vaikka ei se ihan yksinkertaista ole. Mutta mikäpä näistä mittareista olisi.

  2. Vmp

    Toki tietokoneen muotoilusta etc designista maksetaan kun niillä on arvoa. Joku – Apple, Porsche etc maksaa koska niiden asiakkat maksaa. Siinähän se pointti on, nämä taiteilijat tekevät jotain mistä joku on valmis maksamaan. Fine. Mutta kai Elinan pointti os se, että lämä Laura Finlandiapalkut, joiden tilannetaju pettää ja jotka eivät itseään omilla tekemisillään elättäisi slkavat kusemaan rahoittajiensa kintuille ja se joukko joka vaatii muita elättämään nämä taiteen nimissä, ovat kiittämättömiä paskoja. Ne kaikki taitelijat ja kaikki muutkin jotka itsensä elättävät andaitsevat kunnioituksen. Suomen ongelma vaan on se että liian harva elättää itse itsensä ja liian moni elää toisten kustannuksella.

    • Jos yhteiskunta tukee jatkossakin ”kannattamatonta” taidetta, voimme saada lisää mestariteoksia (vrt. Aleksis Kivi, joka ei pystynyt elättämään itseään vaan kuoli ennen aikojaan kurjuudessa)

    • Logiikkasi pettää pahasti, Jyrki Jäppinen. Laura Lindstedt on toki saanut apurahoja, mutta myös Finlandia-palkinnon, joten kirjansa suuren myynnin kautta hän rinnastuu täysin Applen ja Porschen palkkaamiin designereihin (jotka ovat uransa alussa varmasti tehneet ”tuottamattomiakin” luonnoksia).

      Lindstedtin kirjaa ostetaan, joten miten hän kusee kenenkään kintuille? Jos apurahoja saanut taiteilija ei saisi apurahojensa vuoksi arvostella halituksen politiikkaa, silloinhan apurahat olisivat lahjuksia eivätkä apurahoja. Onko siis moraalisesti oikein ostaa taiteilija hiljaiseksi apurahoilla?

      Kaiken lisäksi: apurahat tulevat lähes kokonaan yksityisiltä tahoilta, eivät veronmaksajilta. Säätiöiden tuotto tulee pääasiassa pörssiosingoista. Niiden saamat testamenttilahjoitukset ovat myös yksityistä rahaa, jonka antaja siis ”ostaa” tiedettä ja taidetta, mutta antaa palkan/palkkion kohdistamisen asiantuntija-arvioijan tehtäväksi.

      Jopa opetusministeriön ylläpitämän Taiken jakamat apurahat muodostavat vain murto-osan siitä rahasta, joka tulee veikkausvoittovaroista (joka ei sekään ole vero). Siksi saatu apuraha on nimenomaan itsensä elättämistä eikä toisten elätettävänä olemista. Apurahat on ansaittava tieteellisillä ja taiteellisilla näytöillä.

      • Hyvin kiteytetty, kiitos. Tärkeitä tarkennuksia apurahoista!

        Ajattelen myös, että taiteilija saattaa itsensä lisäksi elättää lukuisia muita ihmisiä (enkä nyt puhu omista lapsista). Ei vaan välttämättä rahalla.

  3. Totta, Laura. Taide auttaa. Auttaa itkemään. Auttaa näkemään.
    Taide on aina myös ajattelua; Ajattelu on yleensä hyväksi ihmiselle.
    Taide tuo ihmisen jonnekin ihmisyyden ja äärettömyyden välimaastoon.

  4. Paluuviite: Youtubea maailmantuskaan | Tekstityöläinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s