Aihearkisto: työ

Pomo auttaa aina

Posted on by

Yksinyrittäminen on yksinäistä hyvässä ja pahassa. Aika usein siinä tulee tilanne, jossa tekee mieli kysyä toista mielipidettä. Sellainen voi olla tarjolla minun työssäni esimerkiksi asiakaslehden toimituksessa, mutta aina ei ole. Monesti asia liittyy enemmän työn kokonaisuuteen kuin johonkin yksittäiseen juttuun. Sellainen ei asiakkaita kiinnosta eikä tarvitsekaan.

Tänä keväänä olen löytänyt hyvän vertaistuen: kaksi lähellä asuvaa yksinyrittäjää. Tarvitsimme kaikki tukea, kannustusta ja ehkä vähän piiskuriakin. Niinpä päätimme ryhtyä toistemme hyviksi pomoiksi. Tapaamme pari kertaa kuussa ja käymme läpi kunkin mieltä vaivaavia työasioita. Asetamme tavoitteita ja pohdimme yhdessä, miten niihin päästään. Pakotamme toisemme tekemään nekin asiat, joita tekee mieli lykätä.

Tänään pohdimme tavoitteiden asettamista ja työn tehostamista. Tällaisesta työstä tulee helposti täysin rajatonta: työtä tehdään vähintäänkin ajatuksissa koko valveillaoloaika ja joskus nukkuessakin. Lomia ei oikeastaan ole.

Töitä on tietysti joskus paljon vähemmän kuin toiste. Silloinhan voisi lomailla ja toteuttaa vaikka mitä omia projekteja! Mutta miten käy? Jos töitä on vähän, niitä vähiä tulee pureskeltua turhankin paljon. Esimerkki: Jos aikaa on, saatan etsiä pieneen juttuun roppakaupalla lähteitä. Soittaa muutaman ylimääräisen puhelun. Googlata syvemmälle ja syvemmälle. Ajatella juttua vähän tänään ja vähän huomenna ja miettiä koko ajan, että pitäisi vaan kirjoittaa se. Lopullisessa kirjoitustyössä menee muutama tunti, ja tekstiin mahtuu vaivalla hankkimastani materiaalista murto-osa. Palkkionkin saan pienestä jutusta.

Kiireessä on helpompi toimia. Asiat asettuvat luonnostaan tärkeysjärjestykseen. Mutta kukapa kiirettä koko aikaa haluaisi!

Jostakin syystä oman ajan järjestäminen on niitä vaikeimpia töitä. Ilmeisesti tämä ei ole vain yksinyrittäjien ongelma, sillä yleisin kysymys, jonka kuulen ei-freelancerilta, on: ”Miten sä saat tehtyä yhtään mitään?” Pomot auttavat. He antavat myös perspektiiviä siihen, että ihan oikeasti kyse on vain ajan järjestämisestä, ei mistään sen kummallisemmasta.

Tämän päivän keskustelujen lomassa muistelin hyvää artikkelia, jonka joskus luin The Writerista. Sen nimi on 10 ways to work more efficiently, ja se saa tehokkaan työskentelyn kuulostamaan hyvin helpolta. Amerikkalaiset ovat sellaisessa lahjakkaita!

Oma muistilistani voisi olla Kelly James-Engerin listasta vähän yksinkertaistettu versio:

  1. Älä ylisuorita. Pieneen juttuun ei tarvita ison jutun taustatyötä.
  2. Hyödynnä tekemääsi taustatyötä. Jos kuitenkin näet pientä juttua varten paljon vaivaa, käytä se hyödyksesi: sorvaa tekstejä samasta aiheesta mutta eri näkökulmista eri lehdille.
  3. Niputa työt. Älä kyttää koko ajan sähköpostia vaan hoida homma keskitetysti pari kertaa päivässä. Jos töitä on jollakin viikolla vähän, tee ne niiden vaatimassa ajassa äläkä roikota.
  4. Varaa itsellesi netitöntä kirjoitusaikaa. Pakota itsesi tekemään töitä verkottomassa tilassa muutamia tunteja päivässä.
  5. Suunnittele työtäsi. Aseta päivä-, viikko-, kuukausi- ja vuositavoitteita. Kirjaa ne ylös ja seuraa niiden toteutumista.

Vapaa, siis yrittäjä

Posted on by

Kun liityin Suomen freelance-journalisteihin joitakin vuosia sitten, luin kiinnostuneena freelancereiden palkkiotilastoja. Tutustuin termiin freen satanen, jonka yhdistys on havainnollistanut puolikkaaksi sataseksi. Siis: kun tienaat satasen, puolet menee sivukuluihin. Sivukuluilla ei tarkoiteta veroja.

Silloin ajattelin: eihän nyt sentään puolta sivukuluihin! Nyt ajattelen: varaa puolet sivukuluihin.

Toimittaja Kirsi Alaniva kirjoitti tänään ilmestyneeseen Journalistiin freelancereiden tienesteistä ja laski, että jos saa päivän työstä 80 euroa, siitä jää käteen verojen jälkeen ”alle 10 euroa tunti”. Minä ajattelin: Jäisikin! (Ja, että toivottavasti kukaan toimittaja ei enää tee päivän työtä tuolla hinnalla.) Hänen laskutapansa oli sellainen, jota moni toimeksiantaja mieluusti noudattaisi. Oletan nimittäin, että hän ei tarkoittanut ”alle 10 eurolla” neljää euroa.

Siksi, ihan vain tämän yleisen väärinkäsityksen korjatakseni, tekee mieli kirjoittaa, että:

Vapaa toimittaja ja vapaa kustannustoimittaja ovat yrittäjiä. Heidän laskuttamansa summat on syytä rinnastaa pikemminkin toiminimiputkimiesten tienesteihin kuin kuukausipalkkaisten toimittajien. Sivukulut osuvat silloin paremmin kohdilleen.

Niin vapaa toimittaja, vapaa kustannustoimittaja kuin vapaa putkimieskin maksavat itse sosiaaliturvansa. Tämä tarkoittaa, että he maksavat lakisääteistä yrittäjäeläkettä 22,5 prosenttia tuloistaan. Lisäksi he maksavat itse työtilansa ja sen vakuutuksen. He maksavat vakuutuksen itselleenkin, jos sellaista tarvitsevat. He ostavat tarvitsemansa työvälineet ja ohjelmistot sekä niihin päivitykset. He huollattavat välineensä omalla rahallaan.

Vapaa maksaa itse itselleen lomat ja huolehtii, että hänellä on tämänpäiväisen työn tekemisen lisäksi varaa myös hankkia lisää töitä itselleen ja hoitaa kirjanpitonsa. Siihen menee aikaa, jota ei voi suoraan laskuttaa keneltäkään. Se pitää siis sisällyttää hintoihin.

Vapaa maksaa itse kaiken terveydenhuoltonsa. Hän maksaa, kun työhuoneella menee vessa tukkoon, kun haastateltavalle pitää tarjota lounas, kun keikka peruuntuu, kun osaamista on pidettävä yllä ja kouluttauduttava.

Esimerkiksi.

Eikä siinä mitään. Sellaista on olla vapaa ja yrittäjä. Mutta: Se, mitä vapaa toimittaja, vapaa kustannustoimittaja tai vapaa putkimies saa bruttona käteen, ei ole se summa, minkä he laskuttavat. Se on noin puolet siitä.*

*En puutu tässä lainkaan arvonlisäveroon, joka ainakin putkimiehen tapauksessa vielä suurentaa laskutettavan summan ja bruttopalkkion eroa.

Ihan tavallinen työpäivä

Posted on by

Sandra Juto kirjoitti muutama päivä sitten työpäivästään. Se oli samalla tavoin kiinnostavaa kuin kävelyretket pimeällä, kun valaistujen asuntojen tunnelma valuu kadulle. Yhdestä ikkunasta kurkistaa koko seinän mittainen kirjahylly, toisesta taidekokoelma, kolmannesta Lokki-valaisin poikineen. Aika monessa kodissa vilkkuu levoton, sinertävä valo.

Sandran vapaa työpäivä kuulosti kiehtovalta ja sopivan koherentilta. Se muistutti paljon omaani, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että usein työpäivästäni on koherenssi kaukana. Työni voi olla sekalaisten pienten tekstien askaroimista, nettisurffailua, soittelua ja keskustelua, ajattelua kävelyllä, pitkän jutun työstämistä koneen ääressä tai pilkuntarkkaa tekstin viilaamista ja loputonta tarkistelua. Usein se on näitä kaikkia. Aika usein se ei näytä työltä.

Olen huono rutiineissa. Herään joka päivä eri aikaan. Syön joka päivä eri aikaan. Inhoan vähän harrastuksia, joissa pitää olla johonkin tiettyyn aikaan. Teen töitä melkein joka päivä eri toimeksiantajalle. Joinakin päivinä en tee mitään, mistä voisin suoraan lähettää jollekulle laskun.

Teen töitä eri paikoissa. Joskus kotona yövaatteissa. Usein työhuoneella villatakissa. Toisinaan edustuskelpoisena kahvilassa. Huomaan, että yhtään isommat jutut syntyvät paremmin, kun ympärillä on sopiva häly ja tarjolla hyvää kahvia. Editointi taas vaatii hiljaisuutta. Ideoimiseen sopii parhaiten kävely. Jos kiireellisiä töitä ei ole, otan aika rennosti. Jos on, herään varhain ja työskentelen helposti myöhään. Olen deadline-natsi.

Aika monilla tuttavillani on ihan toisenlainen työ. Siinä on enemmän raameja. Joskus koen, että kuukausipalkkainen keskustelukumppani haluaa palauttaa minut ruotuun, kun puhumme työstä. Hän ilmaisee, että jokaisen ihmisen kyllä pitäisi toimia työyhteisössä ja leimata kellokorttia vaikka sitten hampaat irvessä, sillä se opettaa paljon ja siihen kyllä tottuu. Varmaan näin. Omasta työstä valittaminen on arkipäiväistä, sosiaalisesti hyväksyttyä ja ilmeisesti suorastaan toivottavaa. Kärsimys nimittäin kasvattaa luonnetta.

Hengitys tasaantuu

Posted on by

Syksyn työsuma alkaa vähitellen laantua. Polttelen kynttilöitä aamusta iltaan, olen julistanut glögikauden avatuksi ja huolehdin siitä, että satsumat eivät lopu kesken.

Felicitas-Klinikan uudistetut nettisivut, joiden teksteistä vastasin, on avattu. Olen innoissani tuoreesta ilmeestä. Olen pyrkinyt kirjoittamaan lääketieteellisestä aiheesta ytimekkäästi, lämpimästi ja lähestyttävästi – tekstiä, jollaista itse haluaisin lukea.

Lasten ja nuorten terveyttä edistäviä käytäntöjä keräävä kirjanen Kahdeksan tienviittaa terveyteen on taittovaiheessa. Minä kirjoitin siihen kahdeksan case-haastattelua ja toimitin koko tekstin. Oli hauska tavata niin monia asiastaan hurjan innostuneita ihmisiä.

Viime viikon olen askaroinut Hiippakuntauutisten parissa – vuoden viimeisen numeron painoonlähtöpäivä on pian käsillä. Tämä 3 200 kappaleena ilmestyvä lehti on minulle kovin mieluisa työ – pieni julkaisu, jossa pääsee tekemään paljon ja toteuttamaan monia omia ajatuksiaan (sellaisista asioista kuin kuvan suunta tai äläyksen luonne – sopivankokoisia haasteita!).

Tänään olen ehtinyt aika pitkän tauon jälkeen selailla myös netin hääkeskustelupalstoja. Ne ovat vähän kuin Kauniit ja rohkeat: vuosien tauko ei haittaa mitään, sillä aiheet pysyvät pitkälti samoina. Keskustelijat sentään taitavat vaihtua… Äkilliseen innostukseeni on syynä eräs päässä muhiva työtehtävä, josta pitäisi tulla valmista vielä ennen itsenäisyyspäivää.

Vapaa-ajan ongelmia ei pitäisi ennen joulua tulla: ostin viikonloppuna Tallinnasta muutaman kilon hyvin houkuttelevia lankoja. Myös yksi laventelipellon värinen matto odottelee kutojaansa.

Sunnuntaina on ensimmäinen adventti. Se piristää mieltä. Hoosianna!

Siivouksen tarpeessa

Posted on by

työpöytä

Töitä on paljon – hyvä. Projektit ovat mielenkiintoisia – hyvä. Silti pääni näyttää juuri nyt vähän samalta kuin työpöytäni. Viikonloppu tulee tarpeeseen. Ja sekin, että ensi viikolla on tiedossa vähän muutakin kuin sormien tanssittamista näppäimistöllä.

Ulkona on kaunis valo!

Hotellissa

Posted on by

Aloittelen uutta projektia: olen mukana tekemässä kirjasta ja nettisivuja lasten ja nuorten terveydestä. Homma on nopeatempoinen ja hahmottuu päässä aamusta iltaan. Mietin haastateltavia, jäsentelen aihetta.

Projektia varten kirjauduin eilen Habbohoteliin. Blogeissa, Facebookissa ja kohtuullisen perinteisillä nettisivuilla tunnen itseni sulavaliikkeiseksi, mutta tämä Habbo on selkeästi niiden juttu, jotka ovat koko elämänsä seilanneet netissä.  Sen maailma tuntuu minulle, 27-vuotiaalle, hankalasti hahmottuvalta. En ymmärrä kirjoittamattomia sääntöjä: mitä täällä oikein kuuluu tehdä ja puhua?

Tuli kuitenkin sellainen tunne, että jokaisen aikuisen kannattaisi käydä pienellä Habbo-hotellilomalla: siellä pitää luoda itselleen hahmo, jota saa pukea kuten haluaa ja joka osaa ainakin puhua, tanssia ja vilkuttaa. Hahmo liikuskelee virtuaalisessa maailmassa, jossa on kaikkea sitä mitä oikeassakin elämässä: puistoja, ravintoloita, harrastusmahdollisuuksia, hahmojen omia huoneita… Eilen jonotin Elämä on parasta huumetta -järjestön ylläpitämään Hububussiin, jossa saa keskustella päihteistä järjestön työntekijän Habbohahmon kanssa. Seisoin jonossa vartin, mutta bussi meni kiinni ennen kuin pääsin sisään. Tänään uudelleen!

Silpputyöläisen syksy

Posted on by

Eilen oli ensimmäinen kunnolla kylmä päivä. Sen kunniaksi myös minulle tyypillinen syysintous alkaa nostaa päätään – kyseessä on siis tila, jossa äkkiä innostutaan kaikesta aikaisemmin harmaalta vaikuttaneesta, paljon. Näissä fiiliksissä aloitin eilen ruotsin kurssin, vaikka olen vannonut, että kielikursseille en mene enää koskaan. Kokemus oli avartava ainakin sikäli, että jouduin toteamaan kymmenen vuoden käyttämättömyyden rappeuttavan suullisen kielitaidon aika pahasti. Kurssin myötä suunta ei onneksi voi olla kuin ylöspäin.

Leivässä pitävät tällä hetkellä kiinni Felicitas-Klinikan pikapuoliin julkaistavat uudet nettisivut, Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma, Hiippakuntauutisten toimitussihteröinti ja erilaiset lyhyempikestoiset tekstityöt. Niiden lisäksi enenevissä määrin aikaa vievät omat kirjoitusprojektit ja käsityöt. Hyvä asia kaiken muun paitsi rahavirran kannalta. Vähän kyllä toivon, että käsitöissä olisi joskus vielä myytäväksikin, mutta rahasampoa niistä tuskin tulee koskaan. Onneksi silpputyöläinen voi tehdä vähän kaikkea!

Tervetuloa työhuoneelleni!

Posted on by

Syyskuussa 2008 aloin allekirjoittaa sähköpostini ”tekstityöläinen”. Entisestä opiskelijasta ja sivutoimisesta toimittajasta oli tullut kokopäiväinen freelancer. Halusin profiloitua jotenkin, itselleni ja muille. ”Toimittaja” ei ollut riittävä termi – yhä enenevissä määrin olin tehnyt myös muita kuin suoranaisia toimittajan töitä. Mukaan oli tullut oikolukemista, kustannustoimittamista ja monenlaisten tekstien kirjoittamista ja hiomista.  Tekstityöläinen tuntui sopivalta.

Marraskuussa 2008 lisäsin sähköpostiallekirjoitukseeni ”FM”. Silloin sain Helsingin yliopistosta paperit käteeni: minusta oli tullut filosofian maisteri. Yliopistossa luin yleistä kirjallisuustiedettä, suomen kieltä ja viestintää.

Ennen tätä kaikkea olin ehtinyt jo kirjoittaa satoja lehtijuttuja ja käsitellä kymmeniä puolivalmiita kirjoja eri vaiheissaan. Nyt työhuoneeni on saanut virtuaalisen siiven. Täältä löytyvät tulevat työni, ja tätä kautta voit ottaa minuun yhteyttä. Tervetuloa!