Aihearkisto: vaatteet

Vaatteen mystinen alkuperä

Posted on by

Eilen julkaistiin Kirkko & kaupungin verkkosivuilla kirjoittamani juttu vaatteiden alkuperästä. Haastattelin siihen vaatevalmennuksia tarjoavan Kude Designin toimitusjohtaja Outi Pakarista. Tapasimme ostoskeskuksessa, ja päätimme kahvit juotuamme käydä vähän kurkkimassa ketjukauppojen vaatevalikoimia.

Kävimme H&M:ssä ja Seppälässä – emme ostoksilla, vaan kääntelemässä vaatteista esiin valmistusmaasta kertovia lappuja. Kiina, Kambodža, Bangladesh, Turkki, niissä sanottiin. Valitettavasti valmistusmaasta ei voi päätellä oikein mitään siitä, millaisissa olosuhteissa vaatteet on tehty.

H&M:n valtavassa liikkeessä oli muutama rekillinen Conscious-lätkällä merkittyä mallistoa. Oikein hyvä, mutta herättää kyllä yhä voimakkaamman kysymyksen muilla rekeillä roikkuvien vaatteiden alkuperästä. Haluaisin, että kaikki vaatevalinnat voisi tehdä puhtaalla omallatunnolla.

Lopulta suuntasimme vertailun vuoksi Marimekkoon. Eetti ry:n suomalaisia vaateketjuja koskeneessa selvityksessä se ei saanut erityisen hyviä pisteitä vaatteiden eettisestä alkuperästä, mutta kai asiat nyt sentään ovat vähän paremmin kuin halpaketjuissa, kun hinnatkin ovat H&M:ään verrattuna pilvissä?

Upeita vaatteita, kaunista suunnittelua. Taas etsimme valmistusmaita. Lapuissa lukee Liettua, Portugali, Thaimaa. (Myöhemmin luen, että Marimekon tärkeimmät valmistusmaat vuonna 2014 olivat Suomi, Viro, Liettua ja Portugali.)

Tekisi mieli unohtaa Clean Clothes -verkoston selvitys, jossa kävi ilmi, että monessa Euroopan maassakin vaatetehtailla työskenteleville maksetaan onnettomia palkkoja.

Marimekossa myyjät ovat ystävällisiä ja palvelualttiita. Kerrankin voimme sanoa, että kiitos, voit toki auttaa. Kyselemme, missä rekeillä roikkuvat vaatteet tarkemmin ottaen on tehty.

Myyjä näyttää vaivaantuneelta. Hän kertoo, että kukaan ei ole koskaan kysynyt häneltä vaatteiden alkuperästä.

”Kyllähän Marimekko valvoo niitä tehtaita… Jos vaatteita tulee vaikka Thaimaasta, niin kyllä niitä tehtaita valvotaan. Yritetään kyllä vastuullisesti toimia…”, hän sopertaa.

Hän tietää, että Marimekko on mukana ”jossakin tehtaita valvovassa systeemissä”:

”Ollaan mukana systeemissä, että niitä [tehtaita] valvotaan, ei niin että otetaan vain jostain. Mä en muista sen systeemin nimeä mutta siinä on muitakin yrityksiä mukana.” (Systeemi on BSCI, joka ei sitoudu maksamaan elämiseen riittävää palkkaa ompelijoille. Marimekko on mukana myös BCI:ssä, joka paneutuu puuvillan tuotanto-olosuhteisiin.)

Kyselemme lisää. Vaatteen lapussa lukeva ”Liettua” tai ”Thaimaa” ei vielä kerro kovin paljon. Olisiko tarjolla esimerkiksi tieto siitä, missä tehtaassa ompelutyö on tehty? Myyjä näyttää yhä vaivaantuneemmalta. Ei hän tiedä.

”Ei niitä tehtaita tuoda niin tarkasti, mä luulen vaan että se on tosi vaikeaa aukaista sitä ketjua joka tuotteen kohdalta”, hän miettii.

Mutta tarkempaa tietoa on toki tarjolla, jossakin, ehkä.

”Voihan sitä soittaa meidän pääkonttorille, jos haluais jonkin tietyn tuotteen kohdalla tietää tarkemmin… Ei ne salaisuuksia ole, mitä tehtaita käytetään”, myyjä vakuuttaa.

Soittaa pääkonttorille???

Sitä myyjä ei osaa sanoa, miksi kuluttaja ei saa helposti selvitettyä yksittäisten vaatteiden tuotantoketjua, vaikka se ei olekaan salaisuus.

Sitä minäkin ihmettelen.

Muuta tuoretta aiheesta:

  • Viime viikolla ilmestyneessä Huilissa on kiinnostava juttu siitä, onko H&M enkeli vai paholainen. Siitä käy ilmi muun muassa, että H&M:n myyjät ovat poikkeuksellisen koulutettuja vastaamaan vaatteiden alkuperää koskeviin kysymyksiin.
  • Eilisessä Hesarissa on juttu Englannissa toimivasta, pakolaisnaisia työllistävästä pikkuhousuompelimosta Who Made Your Pants. Se toivottaa asiakkaat tervetulleiksi vaikka vierailemaan tehtaillaan.

* * *

Edit 19.3. Marimekon sustainability manager Anna-Leena Teppo otti minuun yhteyttä tämän kirjoituksen julkaisemisen jälkeen ja tarjosi vastauksia Marimekon tuotteiden alkuperään liittyen. Pisteet tästä Marimekolle! Koska samat asiat varmaankin kiinnostavat muitakin, ohessa viesti Anna-Leenan luvalla teille muillekin luettavaksi.

Hei Laura,

huomasin  blogikirjoituksesi  Marimekon vaatteiden alkuperästä. Aihe on tärkeä – hyvä, että tartuit siihen. Olit haastatellut myyjäämme  tuotteiden alkuperästä, mutta ilmeisesti myyjä ei ihan kaikkiin kysymyksiisi osannut vastata, joten kerron  mielelläni  asiasta sinulle lisää.

Viittaat kirjoituksessasi Eetti ry:n viimesyksyiseen selvitykseen ja Puhtaat vaatteet -kampanjan Itä-Euroopan maiden ompelutyön palkkatasoja koskevaan tutkimukseen. Eetti ry:n selvityksen osalta on hyvä huomioida, että tutkimuksessa pisteitä sai esimerkiksi siitä, että yritys on liittynyt Bangladeshin tehdasromahduksen jäljiltä syntyneeseen turvallisuusaloitteeseen, jonka nimi on ”Bangladesh Fire and Building Safety Accord”. Marimekon tuotteita ei valmisteta Bangladeshissa, emmekä näin ollen ole liittyneet kyseiseen aloitteeseen, mikä rokotti meiltä selvityksessä pisteen.

Puhtaat vaatteet -kampanjan eurooppalaisia tehtaita koskeva selvitys puolestaan keskittyy erityisesti Itä-Euroopan maihin, kuten Romaniaan, Bulgariaan, Slovakiaan ja Kroatiaan. Myöskään näissä maissa ei Marimekon tuotteita valmisteta.

Elämiseen riittävän palkan kysymys taas on hyvin monitahoinen, koska sen  määrittely ei ole yksiselitteistä vaan riippuu hyvin paljon alueesta ja olosuhteista. Lähtökohtaisesti edellytämme sopimusvalmistajiltamme vähintään lainmukaisen minimipalkan maksamista. Todellisuudessa valtaosa sopimusvalmistajistamme maksaa korkeampaa kuin minimipalkkaa. Työntekijäkohtainen palkkaus riippuu aina luonnollisesti myös työtehtävästä, sen vaatimustasosta ja esimerkiksi työntekijän osaamisesta, tehokkuudesta ja työkokemuksesta.

Marimekon  hankintaa ohjaavat laatu ja osaaminen, ja kullekin tuotteelle pyritään aina löytämään soveltuvin valmistaja. Vastuullisuusnäkökulmat kuten työolosuhteet ovat yksi tärkeä osa hankintapaikkojen arviointia muiden tekijöiden kuten laadun, tuotantokapasiteetin, toimitusaikojen ja kustannusten rinnalla.

Yrityksen  tehtävä on tehdä vastuulliset valinnat esimerkiksi valmistuspaikkojen suhteen, jotta yksittäisen myyjän tai etenkään kuluttajan ei tarvitse käyttää aikaansa moniportaisen tuotantoketjun selvittelyyn. On tietysti tärkeää, että myyjä osaa kertoa perusasiat Marimekon tuotteiden valmistuksesta, ja sinun kirjoituksesi on meille hyvä muistutus siitä, että  meidän täytyy jatkuvasti huolehtia myyjien riittävästä kouluttamisesta myös vastuullisuus- ja alkuperäasioissa. Myyjien on hallittava paljon tuote- ja materiaalitietoa, mutta neljä kertaa vuodessa vaihtuvat  mallistot  ja sadat  kerrallaan myytävänä olevat tuotteet edellyttäisivät jatkuvaa opiskelua, jos kaikkien tuotteiden tiedot tulisi muistaa ulkoa. Jatkossa tavoitteenamme onkin tuoda enemmän tuotetietoja esimerkiksi verkkokauppaan, ja liikkeessä asioiva asiakas voisi löytää tiedot helposti vaikkapa tuotekoodin skannaamalla.

Marimekko on päättänyt julkaista tuotteitaan valmistavien tehtaiden tietoja kuluvan vuoden aikana, kunhan asiasta on saatu sovittua valmistajien kanssa. Tässä vaiheessa tehdastiedot on tarkoitus julkaista verkkosivuilla. Kuten itsekin kirjoituksessasi selvennät, nykyinen alkuperämaamerkintä kertoo vain maan, jossa viimeinen vaihe eli esimerkiksi ompelu tapahtuu. Valmistusmaa ei kerro materiaalin tai raaka-aineen alkuperää. Olemme parhaillaan kehittämässä omia raportointijärjestelmiämme niin, että myös materiaalin viimeinen käsittelymaa kerrotaan jatkossa asiakkaalle esimerkiksi verkkokaupassa tuotetietojen kohdalla. Raaka-aineiden, kuten puuvillan osalta emme pysty vastaavaa tietoa tuotekohtaisesti lisäämään, koska puuvillan hankintaketju on monivaiheinen ja kangas  voi esimerkiksi olla sekoite monesta eri maasta  peräisin olevasta puuvillasta.

Marimekko liittyi vuonna 2013 Better Cotton Initiativeen, jolla on hyvin kokonaisvaltainen lähestymistapa puuvillan tuotannon kehittämiseen. Yksittäisten ”eettisten” tai ”ekologisten” tuotteiden sijaan haluamme, että koko tuotevalikoimamme on vastuullisesti tuotettu, eikä kuluttajan näin ollen tarvitse etsiä joukosta erityisen vastuullisia tuotteita.

Jos sinulla on lisää kysymyksiä Marimekon tuotteista tai valmistuspaikoista, voit olla milloin tahansa yhteydessä asiakaspalveluumme tai suoraan minuun ja vastaamme mielellämme.

Ystävällisin terveisin,

Anna-Leena Teppo
Sustainability Manager

Toimisiko juhlavaaterinki?

Posted on by

Ystävä tarvitsi taannoin iltapukua ja kyseli, sattuisiko minulla olemaan sopivaa. Ei ollut.

Tämä kuitenkin kirvoitti pohdinnan siitä, miten kätevää olisi, jos olisi palvelu, josta voisi helposti lainata kavereiden juhlavaatteita. Jollain kaverilla nimittäin aivan varmasti olisi juuri sellainen klassinen tumma iltapuku, jollaista ystävä kyseli.

Vaatelainaamoista ei oikein ole tullut valtavirtaa, Helsingin lainaamokin lopetti (tosin Riihimäellä aukesi juuri uusi!). Ja on todettava, että ainakaan itse en tarvitse erityistapauksia varten vaatteita kovin usein – lopulta varmaankin vain muutamia kertoja vuodessa. En siis välttämättä haluaisi sitoutua kovin suurilla summilla kuukausittaisiin lainaamopalveluihin.

Mutta entä juhlavaaterinki kaveriporukan kesken? Sellainen voisi toimia hyvin, jos olisi riittävän suuri ja riittävän tyyliltään yhtenäinen kaveriporukka. Minulla ei ole, joten pohdin hiukan avoimempaa Facebook-ryhmää tai blogisivua, johon ihmiset listaisivat pukunsa selvien ohjeiden mukaisesti. Toimisikohan se?

Huomaan hankalaksi sen, että kaipaan jonkinlaista kontaktia lainaajaan, vaikka sitten vain tietoa siitä, että tämä on kaverini kaveri. Loistavasta Kuinoma-palvelusta saisi juhlapukujakin, mutta en usko tarttuvani niihin, koska aristelen täysin vieraiden yksityishenkilöiden kanssa toimimista tällaisissa asioissa. Se on hiukan harmi.

Yhdysvalloissa näemmä toimii Rent the Runway, joka tarjoaa jopa käyttövaatteiden vuokrausta. Ajatella, jos omassa kaapissa tarvitsisi olla vain muutama vaatekappale, ja muut voisi vuokrata tai lainata vaikka Project 333:n mukaisesti kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan! Juhlavaaterinki olisi ainakin askel tähän suuntaan.

Muovivaateahdistus

Posted on by

Tulin lenkiltä (anteeksi, juoksemasta). Päälläni oli tekninen urheilupaita, joka nyt on a) oudon nahkean tuntuinen ja b) kamalan hajuinen. Toivon, että on yleisesti tunnustettu tosiasia, että muovistekniset ihmevaatteet rupeavat haisemaan heti. Silti niitä ostetaan ja niiden nimeen vannotaan, mutta muistuttakaapa nyt, että miksi? Paitsi että ne haisevat ja tuntuvat epämiellyttäviltä, ne eivät katoa maapallolta ehkä koskaan.

Olin pari viikkoa sitten mukana järjestämässä vaatteidenvaihtotapahtumaa paikallisella kirkolla. Se on siis sellainen tapaus, johon ihmiset voivat parin tunnin aikana tuoda vaatteita, jotka sitten kauniisti ripustetaan esille, ja josta he voivat myös viedä vaatteita ihan niin paljon kuin ikinä haluavat. Arvatkaapa, oliko enemmän tuontia vai vientiä?

Kolmen tunnin jälkeen näytti siltä, että suuri liikuntasalillinen on kyllä täyttynyt vaatteista, mutta mitään ei ole poistunut. Tietysti ihmiset tekivät yksittäisiä löytöjä, mutta hei: he toivat mukanaan kokonaisia ikeakassillisia. Kierrätys on tietenkin hyvä asia, mutta…

vaatteidenvaihto1Epäilen, että moni hylkää kaapistaan vaatteita sillä perusteella, että ”ne eivät jotenkin tunnu enää kivoilta”. Harvempi taitaa ajatella, miksi ne eivät enää tunnu kivoilta. Usein syy on siinä, että ne ovat menettäneet muotonsa (saumat alkavat monissa nykyvaatteissa kiertää yhden pesun jälkeen) ja että alun perin siisteiksi tarkoitetuista vaatteista on tullut nyppyisiä tai nukkaisia.

Kerron salaisuuden: Nämä ovat sellaisia syitä, joiden takia vaatekappaleet eivät tunnu kivoilta muidenkaan mielestä. ”Vain hiukan kulahtaneet” vaatteet eivät kierrä. Ne ovat jätettä.

Esimerkiksi polyesteria sisältävät t-paidat voisi heti kättelyssä kieltää. Ne menevät ihan kamalan nyppyisiksi hyvin nopeasti. Ilmeisesti polyesterosuus ei oikein kestä pesua.

Hyvä paita ilmaiseksi.

Hyvä paita ilmaiseksi.

Vaatteidenvaihtotapahtumasta lähti vaikka kuinka monta ikeakassillista rekeille jääneitä vaatteita SPR:n Konttiin. Terveisiä vaan sinne. Veikkaanpa, että kierrätys ei kaikilta osin ole salamannopeaa. Hyväntekeväisyysjärjestöt joutuvatkin heittämään pois aika paljon saamiaan vaatteita ja maksamaan niistä jätemaksut.

Tekisi mieleni perustaa sellainen kampanja, jossa valaistaan ihmisiä muovivaatteiden ongelmista. En oikein tajua, kuka oikeasti voi sanoa haluavansa helposti haisevia ja ensimmäisessä pesussa nyppyyntyviä vaatteita, jotka on tehty täysin päivänvaloa kestämättömissä oloissa eivätkä katoa maapallolta koskaan. Miksi niitä siis a) tehdään, b) myydään ja c) ostetaan?

***

Asioilla on puolensa. Vaatesuunnittelija Anniina Nurmi vertailee tässä postauksessa asiallisesti puuvillaa ja polyesteriä ja vähän muitakin tekokuituja. Ehkä onkin syytä korostaa tätä: mistään materiaalista ei kannattaisi tehdä huonosti aikaa, käyttöä ja pesua kestäviä vaatteita.

Budjetoidun vaatevuoden saldo

Posted on by

Tänään päättyvän vuoden alussa laadin itselleni vaatebudjetin. Se oli 900 euroa. Ajattelin sen olevan aika niukasti. Se olikin, ja tämänpäiväisten alennusostosten takia se ylittyi hiukan.

Ostin vuoden aikana 21 vaatetta: viisi mekkoa tai tunikaa, neljä toppia tai T-paitaa, neljä pitkähihaista paitaa, neuletakin ja neulepaidan, yhdet leggingsit, yhdet farkut, kolmet alushousut ja yhdet nahkakäsineet. Vaatteista seitsemän hankin käytettynä.

Budjettiin kuuluvat myös kahden mekon pesettäminen pesulassa, viisien kenkien korjauttaminen suutarilla, kolmen vaatteen värjääminen itse tekstiilivärillä ja yhden huivin ompeluttaminen ompelijalla.

Rahaa meni yhteensä noin 1020 euroa, josta 176 euroa korjaamisiin, pesettämisiin yms. Mitään tarpeellista ei jäänyt ostamatta. Tänään ostin jopa reteästi kaksi samanlaista poolopaitaa, koska löysin alennuksesta täydellisen mallin ja taskussa oli joululahjarahaa. Se ei olisi ollut välttämätöntä. (Ostoksista murto-osa tietysti oli muutenkaan ehdottoman välttämättömiä.)

Huijasin vähän. Päätin heti kärkeen rajata urheiluvaatteet budjetista pois, enkä ennen tätä vuotta ole sellaisia juuri ostanutkaan. Tänä vuonna sitten ostinkin juoksulenkkarit, urheilutopin, kaikkeen urheiluun passelit housut ja sukat, yhteensä noin 200 euroa.

Ylityksistä viis, vaatebudjetin ansiosta olen aika hyvin kärryillä siitä, mitä ensi vuonna pitäisi uusia. Toivon mukaan selviän tätä vuotta pienemmällä budjetilla. Kaiken kaikkiaan budjetointi oli hyvin havainnollista ja paljasti minulle mielenkiintoisia asioita ostokäyttäytymisestäni. Suosittelen lämpimästi.

Mitä sitten en tiennyt ennen tätä vuotta?

  • 900 euroa saa kulumaan vaatteisiin aika helposti, vaikka ei juuri ollenkaan harrastaisi shoppailua. Minun on pitänyt opetella pois siitä, että katselen vaatteita sillä silmällä. On ollut hälyttävää tajuta, että katselen todellakin vaatteita sillä silmällä; himoitsen ostamista. (Olen kyllä käynyt kirppiksillä tosi monta kertaa vuoden aikana. Taidan huijata, jos en laske sitä shoppailuksi.)
  • Käytettyjen vaatteiden ostamisessa kannattaa olla erityisen kriittinen, jos ei halua täyttää vaatekaappiaan melkein hyvillä yksilöillä. Vuoden aikana tekemäni täydet virheostokset (2) ovat molemmat kirppisvaatteita.
  • Farkkujen ostaminen käytettynä netistä on vaikeaa. Ostin tuttua mallia tutussa koossa mutta en tullut ajatelleeksi, että farkut ovat tietysti muotoutuneet edellisen käyttäjän mittoihin eivätkä siis näytä minun päälläni niin hyviltä kuin uudet vastaavat. (Toisaalta hintaeroa oli noin 100 euroa, mutta onko sillä merkitystä?)
  • Suutaria kannattaa käyttää. En ostanut vuoden aikana lainkaan kenkiä (paitsi ne juoksu-).
  • ”Sweatshop free” on kiva juttu mutta ei takaa laatua, huomasin tilattuani vaatepaketin American Apparelilta. Älä osta (muuta kuin alus-)vaatteita American Apparelilta.
  • On tosi kätevää pitää vaikkapa kännykän muistiinpanoissa listaa niistä vaatteista, joita oikeasti tarvitsee ja haluaa kaappiinsa. Muita ei suuremmin kannata katsella.
  • Ihminen tarvitsee merkittävästi vähemmän vaatteita kuin meidän annetaan ymmärtää. Ihminen voi olla hyvin tyytyväinen vaatevarastoonsa, elämäänsä, työhönsä ja parisuhteeseensa, vaikka hänen kaikki vaatteensa mahtuisivat yhteen kaappiin.

Mainioita ajatuksia ja hyviä valintoja vuodelle 2015!

Kulahtaneen vaatteen kohtalo

Posted on by

Aina välillä tulee puhetta siitä, mitä täysin kulahtaneille vaatteille pitäisi tehdä. Huomasin, että juuri nyt asiaa puidaan Jennin Arkijärki -blogissa. Siinäpä visainen ja hyvä kysymys, jota pohdin itsekin.

Kirjoitin aiheesta jutun Kirkkoon & kaupunkiin suunnilleen tasan kolme vuotta sitten. Sitä ei löydy enää hakukoneella arkistosta vaan ainoastaan lehden vähän hankalakäyttöisestä näköisversiosta 43/2011 (s. 8–9), joten julkaisen sen nyt helppolukuisempana tässä. En ole päivittänyt tietoja sitten vuoden 2011, mutta aika hyvää osviittaa tämä antanee yhä.

***

Lumpun uusi elämä

Pääkaupunkiseutulainen heittää noin yhdeksän kiloa tekstiiliä vuodessa sekajätteeseen. Suuri osa siitä on vaatetta, joka ei kelpaa kirpputorille eikä hyväntekeväisyyteen. Vaihtoehtoja kuitenkin on.

Lattialla seisoo kaksi suurta kassillista käytöstä poistettuja vaatteita.
”Nämä ovat ehkä viideltä vuodelta”, arvioi niiden omistaja, lauttasaarelainen Lotta Kivelä.
Osa vaatteista on hyväkuntoisia ja joutaisi kirpputorille. Yli puolet on kuitenkin sitä osastoa, joka ei enää ilahduta ketään.
”Osaa olen käyttänyt tosi vähän, mutta silti ne näyttävät kulahtaneilta”, Kivelä harmittelee.
Niinpä. Halpaketjun trikoopaita voi menettää muotonsa ensimmäisessä pesussa. Sitten pitäisi keksiä, mitä sille tekisi.
Hyväntekeväisyyteen lumppuja ei kannata syytää. Esimerkiksi Fidan laatikoista ne menevät energiajätteeksi, ja järjestö joutuu maksamaan niistä 100 euroa tuhannelta kilolta. Se on pois hyväntekeväisyyskohteilta.
Olennaista on katsoa ongelmavaatteen materiaalilappua. Se määrittää, mihin tarkoitukseen vaatteen voi kierrättää.

Virttyneet t-paidat eivät ole vielä tiensä päässä – kunhan ne ovat puuvillaa tai puuvillatrikoota ja puhtaita. Hämeen Sininauha ry:n työllistämät päihdeongelmaiset ja pitkäaikaistyöttömät leikkaavat niistä konepyyhkeitä teollisuuden tarpeisiin.
”Niihin pyyhitään öljyisiä käsiä ja työkaluja”, kertoo Naisten työpajan ja kirpputorin vastaava ohjaaja Ulla Tuohimäki Hämeen Sininauhasta.
Tarkoitukseen sopivat myös muut puuvillavaatteet, rikkinäisetkin.
Hämeen Sininauhalle vaatteet päätyvät esimerkiksi Marttojen lumppukeräysten kautta. Helsingissä varmin keräyksen järjestäjä on Munkkiniemen Martat. Se kerää tekstiilejä aina toukokuussa yhden päivän ajan.
”Meillä on heti joulun jälkeen linjat kuumina lumppukeräykseen liittyen. Olen yrittänyt rohkaista muitakin yhdistyksiä kerääjiksi”, kertoo toiminnanjohtaja Anne Lempinen Uudenmaan Martoista.

Myös nyppyyntyneet ja reikäiset villavaatteet voidaan uusiokäyttää. 30 pitkäaikaistyötöntä Jyväskylässä työllistävä EkoCenter JykaTuote tekee niistä esimerkiksi öljynimeytysmattoja autokorjaamoille. Akryylineuleista syntyy altakastelumattoja puutarhojen tarpeisiin.
JykaTuote saa osan materiaalistaan Marttojen lumppukeräysten ja Hämeen Sininauhan kautta pääkaupunkiseudulta.
”Tarvitsisimme lisää vaatteita, joissa on vähintään 35 % lampaanvillaa. Loppu voi olla mitä tahansa”, yksikön päällikkö Usko Hintikka kertoo.
”Pesty villavaate pyrkii imemään rasvaa ja toimii siksi hyvin öljyn imeytyksessä.”
Villavaatteiden keräämistä EkoCenter JykaTuote kokeilee nyt Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen kautta. Sinne tiensä löytävä villalumppu päätyy siis ainakin toistaiseksi jyväskyläläisten uusiotuotteisiin.

Keinokuituvaatteet akryylia lukuun ottamatta eivät lumppukeräyksiin kelpaa. Niiden kierrättämisessä kannattaakin käyttää luovuutta. Lotta Kivelä ompeli vanhasta lempitopistaan passipussin.
”Ihan täydellinen siitä ei tullut, mutta värit ovat kivat”, hän toteaa.
Jos itse ei ole käsityöintoinen, Kierrätyskeskuksen Kädentaitopalvelu Näprä ottaa vastaan nappeja, nauhoja, kangastilkkuja ja muuta askarteluun sopivaa. Myös matonkuteet sinne kelpaavat. Niitä voi leikata mistä tahansa kankaasta.
”Kuteet leikataan niin, että silmukkajonot ovat pystysuunnassa. Paksut ja heikot saumat kannattaa poistaa”, neuvoo Leppävaaran kudonta-aseman ohjaaja Jaana Saha.
Espoolaisilla kudonta-asemilla maton voi kutoa itsekin. Päivähinta on viisi euroa ja loimi on valmiina. Päivisin paikalla on ohjaaja auttamassa.

Alusvaatteet ovat sitä lumppukategoriaa, jonka kohtalo on jäteastia. Jos taloyhtiössä on energiajätekeräys, ne voi pudottaa sinne – yhdessä sukkien, keinokuituvaatteiden ja likaisten vaatteiden kanssa. Rintaliiveistä kannattaa ensin poistaa metalliosat.
Energiajätteestä valmistetaan kierrätyspolttoainetta, jota käytetään oheispolttoaineena teollisuus- ja voimalaitoksissa. Näin se muuttuu sähköksi tai lämmöksi.
”Jos vaatetta ei voi uusiokäyttää, energiajäte on paras vaihtoehto. Ympäristöhaitat jäävät vähäisiksi, koska polttolämpötilat ovat korkeat ja laitosten savukaasut puhdistetaan”, kertoo HSY:n ympäristöasiantuntija Elina Karhu.
”Kotitakassa vaatteita ei saa polttaa, sillä niin alhaisissa lämpötiloissa syntyy vaarallisia yhdisteitä, ja hiukkaspäästöt jäävät suuriksi.”
Vaikka tekstiili Helsingissä poltetaan energiajätteen mukana, muilla paikkakunnilla se saattaa kuulua sekajätteeseen. Myös kauppakeskusten energiajätekeräyksistä on aina syytä tarkistaa niiden omat ohjeet.

Kun vaatteet Lotta Kivelän kasseista on lajiteltu, sekajätteeseen menevä pussi on kutistunut pieneksi: vanhat nahkahanskat ja jotkut kengät. Sekajätteeseen kuuluvat myös keinonahka, sadevaatteet ja PVC-muovi.
Suurin osa vaatteista palaa vintille odottamaan kirpputoria ja kevään lumppukeräyksiä.

Lähteet: Pääkaupunkiseudun kotitalouksien sekajätteen määrä ja laatu vuonna 2007. YTV:n julkaisuja 15/2008.

Välineurheilija

Posted on by

”Haluaisin ostaa sellaiset kengät, joita ennen kutsuttiin lenkkareiksi”, sanoin urheilukaupan myyjälle muutama kuukausi sitten. (Kuvittelen, että hän hymyili vinosti.) Hän johdatti minut ystävällisesti hyllylle, jossa luki ”juoksu”. En olisi uskaltanut lähestyä sellaista hyllyä itse.

Kävi ilmi, että terminologia ei ole ainoa, mikä on muuttunut siitä, kun viimeksi olin vastaavilla ostoksilla (okei, siitä on kauan). Muistattehan, miltä entiset lenkkarit näyttivät? Ne olivat melkein aina valkoiset ja vähän mohelot. Ehei enää!

Olin ajatellut ihan tavallisia, mustia lenkkareita – sellaisia, joilla ei erotu massasta. Ei, ei, ei! Kun yritin sopertaa jotakin neutraalista väristä, sain kokeiltavakseni kaksi paria neonpinkkejä kenkiä. Yritin lisää, ja sain neonvihreitä. Ymmärrätte kuvion.

Myyjä (jolla oli neonkeltaiset kengät) lohdutti minua sillä, että en varmastikaan erotu massasta pinkeillä kengillä. Niinpä otin ne.

Tapahtui omituinen tavarailmiö. Markkinamiehet ehkä onnistuivat, mutta minäkin hyödyin.

Ennen lenkkarit olivat ulkoilukenkiä, vähän rumia ja ankeita – ne jalassa sopi vallan hyvin vaikkapa haravoida. Mutta kun nuo kengät ovat juoksuhyllystä. Jotenkin ne huutelevat siihen malliin, että niillä pitäisi liikkua keijunkepeästi, mieluiten kävelyä nopeammalla tempolla.

Ja kas: Olen ihan oikeasti tänä syksynä käynyt aika säännöllisesti juoksemassa. Siis lenkillä. Juoksulenkillä. Se on huomionarvoista, koska vaikka pidän juoksemisen vapaudesta, se on aina ollut minulle sikamaisen raskasta.

Myönnän, että syyt intooni saattavat olla täysin materialistiset. Ensimmäinen on kenkäsyy. Neonpinkit ovat aika ihanat.

Toinen on housusyy. Ennen urheiluhousuinani palvelivat äidin vanhat, vähän rikkinäiset tuulihousut, joiden purjemaiset lahkeet kahisivat joka askeleella. Tänä syksynä ostin kapeat mustat housut, jotka istuvat hyvin eivätkä kahise, ja jollaisia lisäksi käyttävät mainosten mukaan ammattimäkihyppääjät (very cool!).

Ja sitten, kolmas syy: olen vihdoin käsittänyt, että vaikka ei muuten kuuntelisi musiikkia juuri koskaan, lenkillä on kuunneltava, koska se vaan siivittää ihmeellisesti eteenpäin sellaistakin, jota helposti pistää ja väsyttää kahden minuutin kohdalla. Kiitos siis iPhone, kuulokkeet, kuulokkeita paikallaan pitävä panta ja Spotify.

Kiitos Alanis Morissetten tuotanto vuodelta 1995, että jaksoin viime viikolla juosta 22 minuuttia putkeen ihan lellisti. Naurakaa pois, mutta se on ennätykseni.

P.S. En laske urheiluvaatteita vaatebudjettiini. Onko se huijausta?

Täältä saat kotimaisen trikoopaidan

Posted on by

Suomessa ommeltuja vaihtoehtoja on olemassa myös sellaisista perusvaatteista kuin sukat ja trikoopaita. Jee!

Seuraavalla listalla on yrityksiä, joiden tuotteet täyttävät kaksi kriteeriä: ne edustavat joka päivä välttämättömiä perusvaatteita perusmallisina (esim. T-paidoissa haen yksivärisiä ja kikkailuttomia) ja ne ommellaan Suomessa.

Tämä on siis yhdenlainen hyvisten lista. Toisenlaisiakin kriteerejä voisi käyttää. Mukaan ei ole otettu sellaisia yrityksiä, jotka teettävät vain osan vaatteista Suomessa, vaan tässä on nyt haettu työn osalta täyttä kotimaisuusprosenttia.

Listaa varten ei myöskään ole syynätty sitä, mistä materiaali tulee ja miten se on tuotettu, vaikka sekin on tärkeä kysymys.

Täydennysideat ovat tervetulleita!

Sukkahousut ja leggingsit
  • Merineule (bambu- ja puuvillaleggingsejä Kustavista)
  • La Pirouette* (trikoita urheilumateriaaleissa Tampereelta)
  • Kaino (merinovillaleggingsejä Köyliöstä)
  • Second Chance (leggingsejä myös capreina ja kuvioilla Fiskarsista)
Kerrastot
  • Finnsvala (lämpö- ja teknisiä kerrastoja Kärsämäeltä)
  • Ruskovilla (merinovilla-, villasilkki- ja silkkikerrastoja Artjärveltä)
  • Tam-Silk (pitkiksiä, aluspaitoja ja alushameita Kangasalta)
  • Delffi (merinovillakerrastoja Tampereelta, bonuksena uimapukuja!)
Rintaliivit
  • La Pirouette* (urheiluun soveltuvia toppeja Tampereelta)
  • Tyra Therman (ylellisiä ja melko erikoisia rintaliivejä Helsingistä)
Yksiväriset t-paidat
  • La Pirouette* (monipuolinen paitavalikoima Tampereelta)
  • Höö (mustia ja raidallisia t-paitoja Lahdesta)
  • Dama Design (pidempihihaisia t-paitoja ja tunikoja Turusta)
Alushousut
  • Tam-Silk (peittäviä alushousuja ja boksereita Kangasalta)
Sukat
Pitkähihaiset, yksiväriset trikoopaidat
  • La Pirouette* (monenlaisia ja -värisiä perustrikoopaitoja Tampereelta)
  • Merineule (puolipitkähihaisia puuvillapaitoja Kustavista)
  • Erja Raittinen (puolipitkähihaisia ja pitkähihaisia puuvilla-bambupaitoja Joutsasta)
  • Sampsukka (monenlaisia trikoopaitoja Joensuusta ja Nastolasta)

*Piruetti-liike myy myös maahantuotuja tuotteita, mutta sen oman La Pirouette -merkin vaatteet leikataan ja ommellaan myymälän yhteydessä Tampereella.

Listaa päivitetty 3.12. Listalla aluksi ollut Kude Design ompeluttaa tuotteensa Virossa, vain Vekki-neuleliivit tehdään Suomessa. Sidoste puolestaan valmistaa 70 prosenttia tuotteistaan Tampereella, loput muualla Euroopassa. Sen Suomessa valmistetut tuotteet on merkitty avainlipulla.

Edit 25.11. Muokkasin otsikoita niin, että käy ilmi, että paitalistalla on niitä yrityksiä, joiden mallistossa on ainakin yksi yksivärinen t-paita tai trikoopaita. Monilla niistä on mallistoissaan myös kuviollisia, mutta jos vain kuviollisia paitoja tarjoavat yritykset ottaisi tähän mukaan, lista ei enää auttaisi sitä, joka etsii niitä kaikista yksinkertaisimpia, jopa hiukan persoonattomia perusvaatteita.

Suomalaisia perusvaatteita

Posted on by

Vaateostoksilla saa olla ahdistunut hyvästä syystä, sillä edelleenkään yksikään suuri suomalainen vaatemerkki ei ole sitoutunut maksamaan ompelijoilleen elämiseen riittävää palkkaa. Tämä on ihan hirvittävä, nolo ja vakava epäkohta. Vaatemerkkien eettisiin kannanottoihin voi tutustua tarkemmin Eettisen kaupan puolesta ry:n vasta julkaistulla, ansiokkaalla sivustolla.

Inhimillisissä oloissa tuotettujen vaatteiden ostamisen ei pitäisi olla näin vaikeaa. Sen pitäisi olla niin helppoa, että se olisi automaattista. Ei ole realistista olettaa, että syynäämme erilaisia sivustoja ja pienellä präntillä painettuja tietoja vaatteiden valmistusmaasta firmojen nettisivuilta aina ostosta harkitessamme.

Tiedon pitäisi olla paremmin käsillä. Parasta olisi, jos joku olisi editoinut tarjotun vaatevalikoiman jo puolestamme, eikä mitään yksinkertaisesti saisi teettää epäinhimillisissä oloissa.

Olin viime viikolla mukana vaatealan ihmisten tapaamisessa. Mietimme, miten reilusti tuotettujen vaatteiden ostamisesta saisi yhtä houkuttelevaa kuin kaikenkarvaisten laaduttomien pikamuotituotteiden haalimisesta. Yksi keino olisi se, että kuluttajalle olisi tarjolla paljon nykyistä paremmin tietoa siitä, mitkä merkit hoitavat hommat asiallisesti ja mitä niillä on valikoimissaan.

Ajattelin kantaa ohuen korren kekoon listaamalla sellaisia yrityksiä, jotka tarjoavat vaatekaapin perustuotteita (alusvaatteita, leggingsejä, trikoopaitoja ja sukkia) ja joiden vaatteet valmistetaan Suomessa. Niitä on, mutta löytäminen ei ole ihan helppoa. Ainakaan minä en ole törmännyt yhteenkään kunnolliseen koontiin asiasta. Enemmän ovat esillä suunnittelijavetoiset merkit, jotka eivät yleensä tarjoa niitä mielikuvituksettomia tuotteita, joita tarvitsemme huolella pohdittujen luomusten lisäksi.

Vaatteiden eettisyydelle ja etenkin ekologisuudelle on paljon muitakin kriteerejä kuin suomalainen ompelutyö, mutta lähituotteiden suosiminen on yksi hyvä linjanveto. Voinemme luottaa siihen, että suomalaisissa tehtaissa työskenteleville ompelijoille maksetaan elämiseen riittävä palkka, että he saavat käydä pissalla kesken työpäivän eikä ketään lukita työn ääreen yökausiksi.

Jos lähellä valmistetut lämmikkeet kiinnostavat, pysy kanavalla. Lista vaatehyviksistä seuraa.

Vaatebudjetin paljastamaa

Posted on by

Tämän vuoden alussa laadin itselleni ihannevaatebudjetin. Se on 900 euroa. Kuulostaa paljolta, mutta keskimäärin suomalainen kuluttaa vaateostoksiin 4,9 prosenttia kulutusmenoistaan (kertoo Hyvän mielen vaatekaappi). Se on helposti reippaasti päälle tonnin.

Olen budjetin innoittamana kirjannut ylös kaikki vaate- ja kenkäostokseni ja niiden huoltoon liittyvät kulut (pesula, suutari, tekstiiliväri). Tällä hetkellä olen käyttänyt noin 750 euroa. Ostotahtia on siis entisestään harvennettava, ja uskon sen onnistuvan, koska olen alkuvuodesta täydentänyt kaappiani muutamilla helmiyksilöillä.

Budjetti on tukenut Project 333:a. Olen yrittänyt tehdä ostokset erityisellä kriittisyydellä: onko tästä vaatteesta minulle iloa ja hyötyä pitkään, pidänkö tästä todella, onko tämä juuri minulle sopiva (eikä sille virtuaaliselle tyypille, joka olisi joskus kiva olla), puuttuuko vaatekaapistani tällainen vaate. Olen ostanut sekä käytettyä että uutta mutta pyrkinyt laatuhankintoihin.

Mitä sitten olen ostanut? Yhteensä 15 vaatetta: viisi mekkoa tai tunikaa, kolme toppia tai t-paitaa, kaksi pitkähihaista paitaa, neuletakin ja neulepaidan, yhdet legginsit ja kahdet alushousut. Vaatteista kuusi hankin käytettynä muutamalla eurolla. Sen sijaan Muka van silkki-villaneuletakki ja Ruukin kehräämön alpakkavillapaita maksoivat molemmat 189 euroa. Ne ovat kuitenkin jo tähän mennessä olleet niin paljon käytössä, että niiden hinta per käyttökerta on käynyt varsin kohtuulliseksi.

Täydellisiä virhehankintoja olen tehnyt vain kaksi: yksi 50 sentin t-paita naapurin pihakirppikseltä (en käytä juuri koskaan t-paitoja, ja väri oli outo) ja yksi kahden euron paitapusero kaupunginosan kierrätysryhmästä (sunnuntaiaamun innostus, jonka väri oli kummallinen eikä värjäys tarttunut tikkauksiin). Ne ovat jo lähteneet kierrätykseen. Lisäksi ostin kesäksi American Apparelista 44 euron hintaisen maksimekon, joka on virheen rajamailla. Heti otettuani vaatteen ulos paketista näin, että kankaan laatu on surkea. Se ei (yllätys, yllätys) parantunut pesussa, vaan saumatkin alkoivat kiertää. Mekko oli kuitenkin muuten sellainen kuin pitikin, ja käytin sitä kesällä aika paljon. Lähetin ketjulle laadusta palautetta, mutta en saanut vastausta. Arvosteluani mekosta ei myöskään julkaistu verkkokaupassa.

Budjetti on innostanut satsaamaan ostettujen vaatteiden pitämiseen hyvänä. Ei enää täyteen tungettuja kaappeja, joissa osa vaatteista tippuu lattialle ja toiset myttääntyvät tunkkaiseen takakulmaan. Huomaan ensimmäistä kertaa elämässäni nauttivani silittämisestä. Ehkä se johtuu siitä, että silitystä kaipaavia vaatteita ei ole vuoreksi asti.

Reilu sata euroa budjetista on mennyt pelkästään vaatteiden ja kenkien huoltoon ja korjaukseen. Pesetin kaksi juhlamekkoa, jotka olivat ihan liian pitkään oleskelleet kaapissa tahraisina. Lisäksi korjautin parit vanhat talvisaappaat. Näiden toimenpiteiden ansiosta olen säästynyt tänä vuonna kenkä- ja juhlamekko-ostoksilta. Yhdet nahkakengät värjäytin suutarilla takaisin valkoisiksi (25 e), vaikka tiesin, että en siltikään pidä niitä. Ainakin ne nyt ovat kierrätyskelpoiset…

Vaatebudjetti yhdistettynä siihen, että Project 333 pakottaa miettimään huolellisesti, millaisissa vaatteissa viihdyn, on toistaiseksi ollut oiva reitti vaatetyytyväisyyteen. En pode enää jatkuvaa tyytymättömyyttä vaatteisiini enkä huonoa omaatuntoa vaateostokäyttäytymisestäni. Teen virheostoksia lähinnä kirppiksillä, kun halpa hinta sokaisee. Budjetin ansiosta uskallan laittaa yhteen vaatekappaleeseen ison summan, jos tiedän saavani huolella tehtyä, ahkeraan käyttöön tulevaa laatua. Villapaitaa ostaessani Ruukin kehräämön naiset vakuuttivat, että sen voi lähettää heille korjattavaksi, jos jotakin ongelmia tulee. Tällaista vaatetuotantoa tuen mielelläni.

P.S. Jos vaateasiat kiinnostavat, tsekkaa Rinna Saramäen kurssi ”Hyvä mieli vaatekaappiin” Vantaan aikuisopistossa syksyllä. Ilmoittautuminen on käynnissä!

Ostolakko ei ratko vaatepulmaa

Posted on by

Lauantaisen Siivouspäivän yhteydessä alkaa haaste: Vuosi ilman uusia vaatteita. Idea on, että uusia vaatteita ei osteta koko vuonna. Ajatus sopii hyvin viimeisen vuoden kestäneisiin vaatepohdintoihini, joiden kanssa en keskustelujen, blogosfäärin ja ilmestyneiden kirjojen perusteella ole yksin.

Silti en taida ottaa haastetta vastaan. Se johtuu siitä, että olen mielestäni löytänyt jotakin parempaa kuin pakollinen ostamattomuus.

Olen seuraillut vuoden alusta asti väljästi Project 333:a ja vaihtanut sen seurauksena 20–40 vaatteesta koostuvaa vaatesettiäni kolmen kuukauden välein. Vintillä on säilössä koko ajan nelisen laatikollista vaatteita. Olen karsinut vaatevarastojani säkkikaupalla – en tajua, miten ”hyviä kirppisostoksia” saattoi olla niin paljon – mutta karsimisen varaa on yhä. Siinä mielessä ostolakko puoltaisi paikkaansa.

Toisaalta jotkin vaatteet alkavat olla vaihtokuntoisia. Project 333:n erinomainen anti elämääni on ollut se, että kaapissa olevat vähät vaatteet sopivat yhteen ja ovat kaikki kunnossa ja minulle mieleisiä – koskaan ei tarvitse tuntea oloansa virttyneeksi tai väärin pukeutuneeksi. Se on aikaisemmin ollut minulle ihan tavallista. Tämä edellyttää sitä, että toisinaan voi poistaa jonkin täysin palvelleen vaatteen käytöstä ja ostaa tilalle uuden, ehkä laadukkaamman ja mieleisemmän.

Jos en saisi vuoteen ostaa mitään, olisinko taas epätoivoisessa vaatetilanteessa sen päätyttyä? Parhaillaan tarvitsisin esimerkiksi aivan sairaan hyvännäköiset farkut, koska ne ovat perinteisesti olleet vaatekaappini kulmakivi. Viime viikolla luotto-Nudieni hajosivat polvesta. (Olen muuten huomannut, että näin käy laatufarkuille. Ne eivät mene miksikään ennen kuin polvi muutaman vuoden ankaran käytön jälkeen repeää.) Jäljellä ovat enää ystävältä saamani H&M-farkut, jotka kyllä sopivat minulle täydellisesti mutta joilla on ikävä tapa lörähtää pian pesun jälkeen. Aivan-sairaan-hyvännäköisyys kärsii siitä.

Huolellinen harkinta on siis se, mikä minusta on pakkolakkoa parempi juttu. Arvaan, että se on tämänhetkisen vaatetyytyväisyyteni avain. Saan päivittää vaatekaappiani kun löydän jotakin täydellistä, toki harkitun vaatebudjetin rajoissa. Niin: olen laatinut tälle vuodelle ihannevaatebudjetin, ja se on ollut niin hyvä idea, että taidanpa tehdä siitä postauksen tuonnempana. Olen kattokaas vähän hurahtanut vaatteisiin.

Kieltäytyminen kuulostaa tosi hyvältä ratkaisulta vähän kaikkeen kuluttamiseen mutta vaateikävyyksiä se ei kyllä ratkaise. Tarvitaan kestävämpiä keinoja.