Vaatebudjetin paljastamaa

Tämän vuoden alussa laadin itselleni ihannevaatebudjetin. Se on 900 euroa. Kuulostaa paljolta, mutta keskimäärin suomalainen kuluttaa vaateostoksiin 4,9 prosenttia kulutusmenoistaan (kertoo Hyvän mielen vaatekaappi). Se on helposti reippaasti päälle tonnin.

Olen budjetin innoittamana kirjannut ylös kaikki vaate- ja kenkäostokseni ja niiden huoltoon liittyvät kulut (pesula, suutari, tekstiiliväri). Tällä hetkellä olen käyttänyt noin 750 euroa. Ostotahtia on siis entisestään harvennettava, ja uskon sen onnistuvan, koska olen alkuvuodesta täydentänyt kaappiani muutamilla helmiyksilöillä.

Budjetti on tukenut Project 333:a. Olen yrittänyt tehdä ostokset erityisellä kriittisyydellä: onko tästä vaatteesta minulle iloa ja hyötyä pitkään, pidänkö tästä todella, onko tämä juuri minulle sopiva (eikä sille virtuaaliselle tyypille, joka olisi joskus kiva olla), puuttuuko vaatekaapistani tällainen vaate. Olen ostanut sekä käytettyä että uutta mutta pyrkinyt laatuhankintoihin.

Mitä sitten olen ostanut? Yhteensä 15 vaatetta: viisi mekkoa tai tunikaa, kolme toppia tai t-paitaa, kaksi pitkähihaista paitaa, neuletakin ja neulepaidan, yhdet legginsit ja kahdet alushousut. Vaatteista kuusi hankin käytettynä muutamalla eurolla. Sen sijaan Muka van silkki-villaneuletakki ja Ruukin kehräämön alpakkavillapaita maksoivat molemmat 189 euroa. Ne ovat kuitenkin jo tähän mennessä olleet niin paljon käytössä, että niiden hinta per käyttökerta on käynyt varsin kohtuulliseksi.

Täydellisiä virhehankintoja olen tehnyt vain kaksi: yksi 50 sentin t-paita naapurin pihakirppikseltä (en käytä juuri koskaan t-paitoja, ja väri oli outo) ja yksi kahden euron paitapusero kaupunginosan kierrätysryhmästä (sunnuntaiaamun innostus, jonka väri oli kummallinen eikä värjäys tarttunut tikkauksiin). Ne ovat jo lähteneet kierrätykseen. Lisäksi ostin kesäksi American Apparelista 44 euron hintaisen maksimekon, joka on virheen rajamailla. Heti otettuani vaatteen ulos paketista näin, että kankaan laatu on surkea. Se ei (yllätys, yllätys) parantunut pesussa, vaan saumatkin alkoivat kiertää. Mekko oli kuitenkin muuten sellainen kuin pitikin, ja käytin sitä kesällä aika paljon. Lähetin ketjulle laadusta palautetta, mutta en saanut vastausta. Arvosteluani mekosta ei myöskään julkaistu verkkokaupassa.

Budjetti on innostanut satsaamaan ostettujen vaatteiden pitämiseen hyvänä. Ei enää täyteen tungettuja kaappeja, joissa osa vaatteista tippuu lattialle ja toiset myttääntyvät tunkkaiseen takakulmaan. Huomaan ensimmäistä kertaa elämässäni nauttivani silittämisestä. Ehkä se johtuu siitä, että silitystä kaipaavia vaatteita ei ole vuoreksi asti.

Reilu sata euroa budjetista on mennyt pelkästään vaatteiden ja kenkien huoltoon ja korjaukseen. Pesetin kaksi juhlamekkoa, jotka olivat ihan liian pitkään oleskelleet kaapissa tahraisina. Lisäksi korjautin parit vanhat talvisaappaat. Näiden toimenpiteiden ansiosta olen säästynyt tänä vuonna kenkä- ja juhlamekko-ostoksilta. Yhdet nahkakengät värjäytin suutarilla takaisin valkoisiksi (25 e), vaikka tiesin, että en siltikään pidä niitä. Ainakin ne nyt ovat kierrätyskelpoiset…

Vaatebudjetti yhdistettynä siihen, että Project 333 pakottaa miettimään huolellisesti, millaisissa vaatteissa viihdyn, on toistaiseksi ollut oiva reitti vaatetyytyväisyyteen. En pode enää jatkuvaa tyytymättömyyttä vaatteisiini enkä huonoa omaatuntoa vaateostokäyttäytymisestäni. Teen virheostoksia lähinnä kirppiksillä, kun halpa hinta sokaisee. Budjetin ansiosta uskallan laittaa yhteen vaatekappaleeseen ison summan, jos tiedän saavani huolella tehtyä, ahkeraan käyttöön tulevaa laatua. Villapaitaa ostaessani Ruukin kehräämön naiset vakuuttivat, että sen voi lähettää heille korjattavaksi, jos jotakin ongelmia tulee. Tällaista vaatetuotantoa tuen mielelläni.

P.S. Jos vaateasiat kiinnostavat, tsekkaa Rinna Saramäen kurssi ”Hyvä mieli vaatekaappiin” Vantaan aikuisopistossa syksyllä. Ilmoittautuminen on käynnissä!

Advertisements

4 kommenttia artikkeliin ”Vaatebudjetin paljastamaa

  1. Paluuviite: Välineurheilija | Laura Pörsti

  2. Paluuviite: Budjetoidun vaatevuoden saldo | Tekstityöläinen

  3. Paluuviite: Tarvitsenko uudet kengät | Tekstityöläinen

  4. Paluuviite: 16 vaatetta ja joitakin pieniä tarinoita | Tekstityöläinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s