”En tule synnyttämään tänään”, kirjoitti viimeisillään raskaana oleva ystävä tekstiviestiin. Hänen tarkoituksensa oli sanoa, että hän olisi tulossa samaksi päiväksi sovittuun tapaamiseen eikä menossa synnyttämään. Silti mietin sekunnin murto-osan aidosti ja vähän häkeltyneenä (siksikin, etten suinkaan ole raskaana): Oliko meillä sovittuna jokin yhteissynnytys tälle päivälle? Yhteissynnytys, johon hän ei pääse?

Hölmöilyni johtui tietenkin siitä, että ystävä käytti hauskasti futuuria, jota suomen kielessä ei oikeastaan ole, ja viesti sai kaksi merkitystä. Minulle tulla-verbi ei ensisijaisesti kertonut futuurista vaan johti tulkitsemaan lausetta merkityksensä tulla mukaan kautta.

Viime syksynä Beninissä asuessani opetin suomea muutamille innokkaille. Mukana oli eräs ranskalainen. Hän ei tahtonut päästä yli siitä, että opettelee kieltä, jossa ei totta tosiaan ole futuuria. ”Miten se on mahdollista”, hän kysyi. ”Miten te kerrotte asioista, jotka tapahtuvat tulevaisuudessa?”

En ollut suuremmin miettinyt asiaa. ”Käytämme tulevaisuuteen viittaavia ajanmääreitä: huomenna, kohta, viikon kuluttua…” minä yritin, mutta olihan se aika surkeaa (aikoa-verbin olisi tietenkin voinut mainita). ”Kertooko futuurittomuus kansanne luonteesta muutenkin?” tiukkasi ranskalainen. Naurahdin. Taas se pitää omaa kieltään jonakin koko maailman kattavana normina, ajattelin vähän suivaantuneena. ”Meillä on toiset rakenteet ilmaista sama asia”, aloitin, mutta kun ajatus tyssäsi lyhyeen, jouduin myöntymään. On se mahdollista.

Jäin pyörittelemään ajatusta pohjoisen kansasta, joka ei raakojen sääolosuhteiden keskellä uskalla katsoa tulevaisuuteen. ”En synnytä tänään” on lakonisen toteavasti sanottu verrattuna juhlavampaan ennustajatoveriinsa ”En tule synnyttämään tänään”. ”Meillä ei ole huomenna ruokaa” taas ei hätäile eikä alistu läheskään yhtä paljon kuin ”Meillä ei tule huomenna olemaan ruokaa”.

Huomaatte ehkä, että oudolla tavalla ihannoin ajatusta (realistisesta) toteavuudesta (dramaattisen) ennustelun sijaan. Puolustaudun sanomalla, että kieleni on kasvattanut siihen.

Tunnustan: olen vähän koukussa Huuto.netiin. Viime aikoina olen himoinnut sohvaa.

Palvelu on loistava siksi, että se on ilmainen, aktiivinen ja suomalainen. Tarjontaa on paljon (tätä kirjoittaessani avoinna on 1 266 365 kohdetta!), joten hyvien löytöjen tekeminen on suorastaan todennäköistä.

Huuto.netissä asiointia hankaloittaa kuitenkin yksi tekijä. Se on tapa esitellä tuotteita – tai oikeastaan se, että mitään yhtenäistä tapaa ei ole.

Aarteet pitää löytää hyvin vaihtelevanlaatuisten otsikoiden takaa. Ne eivät aina kerro kohteesta mitään. Hakusanalla sohva Huuto.netistä löytyy yli 1100 kohdetta. Erottautuminen kannattaisi, sillä harva ostaja etsii ihan mitä tahansa sohvaa. Hakutulokset ovat kuitenkin esimerkiksi tällaisia:
”Sohva”
”Erittäin mukava ja näyttävä sohva”
”sohva KATSEENVANGITSIJA !!”
”*^*^*^*JULKISEN TILAN SOHVA*^*^*^* (2 kpl)”

Aika turhauttavaa. Etsin siroa sohvaa, kenties 50–60-lukujen muotoilua. Pelkän Sohva-otsikon takaa voi kuitenkin löytyä mitä tahansa – vaikkapa Suomi-Soffan moderni divaanisohva viime vuosikymmeneltä tai juuri se etsimäni aarre. Subjektiiviset luonnehdinnat kuten ”mukava”, ”kaunis” tai ”näyttävä” eivät yleensä kerro yhtään enempää, saati HUUTAMINEN tai erikoismerkkien käyttö.

Ilmoitusta laadittaessa palvelu kehottaa kirjoittamaan kohteelle ”kuvaavan otsikon”. Neuvoja voisi olla enemmänkin. Minusta hyvä Huuto.net-otsikko kertoo tuotteen kannalta tärkeimmät faktat. Niitä ovat vastaanpanemattomat asiat kuten väri, mitat, ostopaikka, tyyli ja kunto. Nämä auttaisivat ostajaa jo paljon ja suuntaisivat ilmoituksen oikealle asiakaskunnalle.

Huuto.net-kielen erikoisuus on se, että myös kohteen sijainti ja mahdollinen hintavaraus (HV) voivat olla oleellisia tietoja. Näissä otsikoissa onkin (kielioppivirheistä viis) jo ajatusta:
”Beige 3istuttava sohva alcantekangas-jäljitelmää Turku eiHV”
”Sohva kukkakankaalla 195x85x70”

Itse ilmoituksen soisi täydentävän otsikon tietoja. Hämmästyttävän usein esimerkiksi mitat puuttuvat ilmoituksesta kokonaan, vaikka ne ainakin huonekalujen kohdalla ovat ehdotonta perustietoa. Lisäksi minusta on turha laatia ilmoitusta, jos ei vaivaudu ottamaan kuvaa kauppaamastaan tuotteesta.

Ostajan kannalta paras tapa löytää Huuto.netistä aarteita klikkaamatta tuhatta kertaa on hyvä hakusana. Se kannattaa myyjänkin huomioida, sillä tarkalla hakusanalla pelkät sohvat karsiutuvat kokonaan pois. Siis: Jos etsit design-sohvaa, käytä sitä hakusanana. Jos myyt design-sohvaa, kerro se otsikossa. Hakiessa kannattaa kuitenkin harjoittaa tiettyä epäkieliopillisuutta. Design sohva löytää yleensä paljon enemmän tuloksia kuin design-sohva.

P.S. Etsintäni tuotti tulosta. Sohva löytyi lopulta otsikolla ”Sohva, tanskalainen, design Hans Olsen 1960-luku”. Se on täydellinen.

Olen päättänyt perustaa toiminimen. Asia on ollut mielessä aina silloin tällöin. Pari vuotta sitten olin jo päättänyt ryhtyä ihan oikeaksi yrittäjäksi, mutta TE-toimiston herra sai minut taivuteltua jäämään freekorttilaiseksi. Väitti sen olevan paljon joustavampaa. Ja oli se, niin kauan, kun suurin osa tuloista tuli työsuhteisista töistä eikä tarvinnut sekaantua alvin maksamiseen.

Enää pitäisi päättää yrityksen nimi. Kokemukseni omasta aivotoiminnastani vain on valitettavasti sellainen, että pitkän pyörittelyn jälkeen hyvältä ja kekseliäältä kuulostaa usein nimi, joka viikon päästä olisi lähinnä kiusallinen.

Asia tuli jostain syystä mieleeni, kun ajoin perjantaina julkisessa kulkuvälineessä kaksi kertaa Le’Tukka-nimisen parturi-kampaamon ohi.

En voinut olla pohtimatta, onko Le’Tukan omistajalle käynyt juuri tällä tavalla vähän kiusallisesti. Että on tullut valittua sellainen nimi, joka yhdessä hetkessä vaikutti tosi hyvältä, mutta myöhemmin… Vai onko yrittäjä autuaan tietämätön letukka-sanan merkityksestä? Minun oli kotiin tultuani pakko vielä tarkistaa, onko letukalla (positiivisia) merkityksiä, joista minä puolestani en tiedä mitään. Suomen kielen perussanakirja on kuitenkin armoton: ”letukka halv. röyhkeästä tm. pahennusta herättävästä nuoresta naisesta. Rääväsuinen tytön l.” Vaikea kuvitella, että hiusalan yritys tahtoisi oikeasti tarjota asiakkailleen letukka-tukkia (tai mistä minä tiedän!).

Tietenkin Le’Tukassa on saatettu ajatella myös nimen johdattelevan Ranskaan, tuohon muodin mekkaan, onhan le ihan oikeasti ranskan määräinen artikkeli. Siinä tapauksessa heittomerkki voisi viitata sellaisiin ranskan sanoihin, joissa on heittomerkki keskellä, kuten tänään, aujourd’hui. Konnotaatio on kuitenkin minun korvaani vähän ohut, varsinkaan kun se ei lausuttaessa käy ilmi. Ranskalaisittain nimi lausuttaisiin lähinnä ’lötyka’ .

Le’Tukasta mallia hakien minun kielialan yritykseni nimi voisi olla vaikkapa Kielari. Parasta toki olisi, jos nimeni olisi Ari, ja voisin kirjoittaa yrityksen nimen Kiel’Ari. Mitä mieltä olette – hauska kaksoismerkitys, eikö totta?

Näiden pohdintojen valossa minusta alkaa tuntua, että tekstaan YTJ:n perustamisilmoitukseen yrityksen nimen kohdalle tylsästi Laura Pörsti. Sen ei pitäisi tuntua ensi kuussa ainakaan kovin kiusalliselta.

Tykkäsin Virpi Salmen eilisestä kielikolumnista Hesarissa. Hän puhui siitä, kuinka kielenkäytön ammattilaiset ryhtyvät kielinatseiksi, sellaisiksi toisten kielenkäytön tarkkailijoiksi, joiden valvovan silmän alla kukaan tavis ei uskalla kirjoittaa enää mitään. Olin Salmen kanssa samaa mieltä siitä, että sellainen on ihan tarpeetonta. Sama kuin minun käskettäisiin suksia kuuseen luistinradalta, koska en osaa piruettia.

Eri mieltäkin olin. Salmi piti perinteisinä kielinatseina nimenomaan suomen kielen ammattilaisia. Professoreita ja sen sellaisia. Minusta he taas vaikuttavat hyvinkin avoimelta väeltä kielen suhteen (en tosin ole seurannut Salmen mainitsemaa HS:n keskustelua). Viime vuosina on puhuttu kovasti deskriptiivisestä kielentutkimuksesta, joka keskittyy kielen havainnointiin ja tekee kieliopitkin käytetyn kielen perusteella. Se ei tuijota niitä ikiaikaisen oikeita muotoja. Juuri tätä deskriptiivisyyttä painottivat suunnilleen kaikki suomen kielen laitoksella ainakin muutama vuosi sitten, kun minä vielä opiskelin.

Itse olen selvästi tällaisen havaitsevan ajattelun kasvatti. Pidän asioiden tutkailemisesta sellaisina kuin ne ovat. Kavahdan jyrkkiä lausuntoja. Kieli on minusta filosofiaa. Järven ranta voi olla järvenranta. Se riippuu ajattelutavasta. Siksi korjaaminenkin on koskus vaikeaa.

Pahimmat kielipoliisit tuntuvat minusta päivystävän vähän pienempien lehtien yleisönosastojen liepeillä ja koko kansan keskustelupalstoilla, ja harvoin he kuulostavat suomen kielen ammattilaisilta. Myönnän toki, että vanhan polven äidinkielenopettajista löytyy heidän sukulaissielujaan. Ehkäpä juuri siksi äidinkielen opettaminen olisi minulle vaikeaa: sijaisenakin tyydyin vain hykertelemään, kun lukion abi kirjoitti aineessa ”rakastavansa XX:ää niin paljon.” Varmaan olisi pitänyt nähdä punaista.