Muistan mielelläni jouluna läheisiäni. Haluaisin osoittaa, että välitän ja että toivon että heillä on kaikki hyvin, lämmin ja ruokaa eikä liian vaivalloista.
Mutta miten se nykypäivänä tehdään?
En halua kasata kenellekään tarpeetonta tavaraa mutta en myöskään koe tarvetta ”antaa lahjaksi” metsäreissua tai leffailtaa yhdessä. Minun puolestani jokainen saa ihan itse valita miten käyttää aikansa ja kenen kanssa. (Pidän vähän outonakin ajatusta, että minä kaikessa armollisuudessani lahjoittaisin omaa seuraani jollekulle.)
Hyväntekeväisyyslahja, kuten Birdlifen asentama linnunpönttö metsän linnuille tai vuohi kehitysmaahan, on kyllä oiva idea, mutta jotenkin jättää kylmäksi sekin, että vuodesta toiseen ojentelee läheisilleen niitä kirjekuoria: annoin kyllä sinulle lahjan mutta oikeastaan sinä et saanut sitä. Ehkä olen pinnallinen, mutta minusta olisi usein kiva antaa jotakin edes vähän konkreettisempaa.
Lopputulos on, että ajattelen helposti pääni puhki sitä, mikä voisi oikeasti olla hyödyksi kummilapselle/äidille/sisarukselle. Usein tuskastun. Joskus keksin jotakin omasta mielestäni loistavaa. Mitä monimutkaisempi ajatuskulku on, sitä todennäköisempää on kuitenkin, että vastaanottaja ei pysty seuraamaan sitä.
Tuntuu, että koko lahjahomma monimutkaisutuu vuosi vuodelta, vaikka lahjat vähenevät. Niiden vähien kun pitäisi olla täydellisiä, ettei kukaan vaan pety tai suorastaan vihastu (väärä väri! väärä tavara! liika tavara! miten kehtaat tuhota maapallon!). Niin: yhä enemmän ajattelen toisten mahdollista pettymystä, en antamisen elettä, sen itseisarvoa.
Se on hälyttävää.
Siis: Tänä vuonna päädyimme puolison kanssa olemaan tylsiä ja käyttämään lahjapohdintoihin vain rajallisen, melko vähäisen ajan. Päädyimme konkreettisiin lahjoihin. Vaikka joku pettyisi.
Ostamme kummilapsille kirjat. Olen monena vuonna ongelmoinut, että kaikki eivät ehkä pidä kirjoista ja vieväthän ne tilaa ja onhan kirjastot enkä ehkä osaa valita juuri oikeaa, mutta nyt päädyin kysymään: mitä sitten?
Kirja on meiltä, kirjoittavilta, looginen lahja, ja lisäksi sen ostaminen tukee vaikeuksissa rypevää kirja-alaa ja suomalaista kulttuuria. Kirjan voi lukea monta kertaa ja sen voi kierrättää vaikka kirjaston kierrätyspisteessä jonkun toisen iloksi. Meiltä saatuja kirjoja ei tarvitse säilyttää haluttomasti hyllyssä.
Lahjalistalla ovat myös herkut, villasukat ja säärystimet. Parhaina vuosina teen monenlaista itse, tänä vuonna ostan Ruskovillaa. Hyvälaatuiset sukat voi panna kiertoon, jos niistä ei tykkää, ja herkutkin voi antaa eteenpäin. Antamisen elettä voi kierrättää!
Sillä lahjan antamisen tarkoitus on, lopulta, jokin muu kuin vastaanottajan miellyttäminen. Ehkä se on vain ihan yksinkertainen, pieni viesti: Minä välitän sinusta. Ole hyvä.
Laura Pörsti 